Uutiset

Taitoluistelun SM: Tuloksia ja tunnelmia lauantailta

Lyydia Määttänen luisteli Suomen mestariksi  

Tampereen Tapparan Taitoluistelijoiden Lyydia Määttänen on voittanut taitoluistelun juniorisarjan Suomen mestaruuden pistein 130,17. Lahden Liubov Efimenko (13) nousi vapaaohjelmakilpailun voiton ansiosta kuudennelta sijalta hopealle häviten Määttäselle 2,34 pistettä. Pronssia vei niin ikään Tapparaa edustava Jenni Saarinen (13) 123,61 pisteellä.

Vasta 14-vuotias Määttänen kilpailee ensimmäistä kauttaan junioreissa, eikä osannut odottaa mestaruutta vielä osakseen. Kilpailuun hän lähti kuitenkin mitali mielessä. Määttänen lähti vapaaohjelmakilpailuun lyhytohjelman ykköspaikalta. Nuori mestari myönsi, että johtoasema toi paineita vapaaohjelmaan, joka näkyi pienenä hermostuneisuutena kuuden minuutin verryttelyssä.

– Menin verryttelyn jälkeen yksin koppiin odottelemaan vuoroani ja rauhoittumaan ennen suoritustani. Päätin olla murehtimatta menneitä ja keskityin vain tulevaan, Määttänen kertoi iloisena voitostaan.

Susanna Haaralan ja Maaret Siromaan valmennettava jakoi kiitokset voitostaan valmentajilleen sekä hyvää tsemppihenkeä sekä harjoitusvastusta kotijäillä tuoville luistelukavereilleen. Määttänen harjoittelee yhdessä mm. Jenni Saarisen, Kiira Korven sekä Tino Oleniuksen kanssa.

Nuorten ja lahjakkaiden juniorityttöjen vapaaohjelman paras, Efimenko, oli iloinen nousustaan epäonnisen lyhytohjelmakilpailun kuudennelta sijalta mitaleille. Hienoisena ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Saarinen yritti teknisesti vaikeaa ohjelmaa, mutta takelteli tänään hiukan alastuloissa. Kolmikko on kilpaillut jo vuosia tasaväkisesti keskenään. Tänään tiukan kilpailun voittajaksi selvisi Määttänen.

Lopputulokset:
Juniorit, tytöt

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/CAT001RS.HTM


Korpi onnistui SM-kilpailun lyhytohjelmassa, Turkkila toisena

Kiira Korpi johtaa ylivoimaisesti naisten taitoluistelun SM-kilpailua Joensuussa. Korpi onnistui hyvin lyhytohjelmassaan, joka sisälsi mm. ilmavan kolmois-kolmois-yhdistelmän sekä kolmoisritin. Ohjelmallaan hän keräsi 66,39 pistettä. Toisena kilpailussa on Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila 45,57. Turkkilan harmiksi koitui kolmoistulppi, jonka hän kaatui. Niukasti kolmantena Lahden Taitoluistelijoiden Rosaliina Kuparinen 45,47.

Vaikka Korpi onnistuikin ohjelmassaan, kertoi hän viikko sitten käydyn Sotŝin GP-finaalin painaneen vielä jaloissa.  SM-kisaan valmistautumiseen tuli vielä ylimääräisiä mutkia matkaan, kun Moskovan jatkolennolta myöhästynyt luistelija joutui koukkaamaan Tukholman kautta ja yöpymään siellä ennen Tampereelle paluuta.

 

– Sain hyvän rutiinisuorituksen aikaiseksi, vaikka valmistautuminen tähän kilpailuun ei ollutkaan aivan optimaalinen. Päätin kuitenkin, että en ala tunnustelemaan miltä kropassa tuntui, sillä eihän se kovin hehkeältä tänään tuntunut, Korpi naurahti ollen kuitenkin tyytyväinen päivän luisteluun.

 

Vaikka Korpi onkin kilpailun kiistaton ennakkosuosikki, kertoi hän jännittäneensä SM-kilpailun lyhytohjelmassa yhtä paljon kuin suuremmissakin kilpailuissa. Alkukauden onnistumiset kilpailutilanteissa ovat antaneet luistelijalle kuitenkin itsevarmuutta lähteä kilpailuun hiukan epävarmoistakin olosuhteista.

Naiset, lyhytohjelman tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG007.HTM

Valtter Virtanen onnistui lyhytohjelmassaan, Karmi-Lindholm jäätanssin johdossa

 

Joensuussa käytävien taitoluistelun SM-kilpailujen miesten lyhytohjelman jälkeen johdossa on, Keravan Luistinseuraa edustava mutta Saksan Oberstdorfissa harjoitteleva, Valtter Virtanen. Virtanen onnistui lyhytohjelmassaan ja luisteli uudet ennätyspisteensä 60,36. Kilpailussa toisena on Espoon Jäätaitureiden Matthias Versluis 52,75 ennen Helsingfors Skridskoklubbin Viktor Zubikia 51,76, joilla molemmilla oli myös ohjelmissaan paljon positiivisia onnistumisia.

 

Virtasen kolmois-kolmois-yhdistelmä ja kolmoissoolohyppy napsahtelivat helposti kohdilleen. Kisavarmuuden lisääntyminen olikin se, josta tyytyväinen mies eniten iloitsi.

– Ohjelma meni ihan suunnitellusti. Minulla on alla ehjä kausi, jonka lisäksi luisteluni perusvarmuus on nousut. Pakko olla suoritukseen tyytyväinen, Virtanen tuumasi tyytyväisenä.

 

Jäätanssissa lyhyttanssin jälkeen ykköspaikkaa pitävät pari Olesia Karmi-Max Lindholm 49,30 pisteellä, ennen puolustavaa Suomen mestariparia Henna Lindholmia ja Ossi Kanervoa (46,40). Flunssan kourissa kilpailleet Karmi-Lindholm olivat tyytyväisiä luisteluunsa.

– Kelpo suoritus, vaikka olimmekin molemmat puolivaloilla liikenteessä. Huomiseen vapaatanssiin lähdemme rauhassa tekemään se mitä osataan, sanoi Max Lindholm.

Lindholm-Kanervo epäonnistuivat hiukan haparoituaan twizzel-pyörähdyksissä. Molemmat parit edustavat Helsingfors Skridskoklubbia.  Junioreissa SM-kilpailussa luistelee vain yksi pari, Kanadan Vancouverissa harjoitteleva Sara Aghai-Jussiville Partanen. Heidän pistepottinsa on lyhyttanssin jälkeen 45,23.

 

Junioripoikien lyhytohjelman johdossa on Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Juho Pirinen 43, 88 pisteellä. Toisena on mestaruutta puolustava Tampereen Tapparan Tino Olenius 41,57 ja tasaväkisen kilpailun kolmantena Kotkan Reippaan Erik Martoma 40,29.

 

Tuloksia :

Seniorit miehet, lyhytohjelma:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG009.HTM

Senioreiden jäätanssi, lyhyttanssi:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG005.HTM

Junioreiden jäätanssi, lyhyttanssi:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/SEG005.HTM

Juniorit pojat, lyhytohjelma:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/CAT002RS.HTM

Tulossivu, jossa kaikki tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1213/YLJTSM13/index.htm



Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024