Uutiset

Pohjola-palkinto: Seinäjoen Taitoluistelijat finaaliin

Pohjola-palkinnon finaalikolmikko ratkaistiin yleisöäänestyksellä. Suomen Urheilugaalassa 15. tammikuuta tapahtuvassa loppuhuipennuksessa on mukana ilahduttavasti Seinäjoen Taitoluistelijat. Muut finalistit ovat Kuopion Reippaan Voimistelijat sekä PuHu Juniorit sekä

Yleisöäänestyksessä oli ehdolla kuusi seuraa, jotka esiteltiin loka-marraskuun aikana Yle TV2:n SISU -ohjelmassa. Esittelyjen jälkeen yleisö sai äänestää suosikkiaan viikon ajan (25.11.–2.12) Suomen Urheilugaalan nettisivuilla. Äänestyksessä annettiin ääniä yhteensä 5 374 kappaletta. Kärkikolmikko sai kaksi kolmasosaa (67 prosenttia) annetuista äänistä.

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Sillä halutaan kannustaa niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät työtä urheiluseuroissa.

Pohjola-palkinnon kriteereitä ovat

·         Seurassa noudatetaan Reilun Pelin periaatteita

·         Vapaaehtoisuus on seuralle tärkeä voimavara

·         Seuran ilmapiiri on innostava

·         Seurassa on yhdessä tekemisen meininki

·         Seura on avoin erilaisille liikkujille

·         Seura noudattaa yhdistystoiminnan pelisääntöjä 

 

Tänä vuonna voittajan valinnassa painotetaan erityisesti sitä, miten seura huolehtii sekä harrastajien että vapaaehtoisten hyvinvoinnista: onko seurassa hyvä olla, miten jäsenten hyvinvoinnista huolehditaan jne.

 

Finaalikolmikko on karsiutunut yli 200 palkintoa hakeneen urheiluseuran joukosta. 10 000 euron arvoinen Pohjola-palkinto jaetaan 15. tammikuuta 2013 Suomen Urheilugaalassa.  


www.slu.fi/pohjola-palkinto

Katso Seinäjoen Taitoluistelijoiden esittely/video

Seinäjoen Taitoluistelijat ry


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024