Uutiset

Finlandia Trophy Espoon osallistujat/lehdistötiedote

Finlandia Trophy Espoo kerää maailmantähtiä Barona Areenalle

Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailu luistellaan 5.-7. lokakuuta 2012. Arvostettu kansainvälinen kilpailu käydään jo 17. kerran. Suomen Taitoluisteluliiton ja Espoon kaupungin yhteistyön myötä tapahtuma on siirtynyt Vantaan Valtti Areenalta ensimmäistä kertaa Espoon Barona Areenalle. 

Tänään julkistettu osallistujalista takaa jokaiseen sarjaan kovatasoisen kilpailun, jossa on lähes 150 luistelijaa 15 eri maasta. Tänä vuonna Trophyssa kilpaillaan naisten, miesten ja jäätanssin lisäksi historiallisesti ensimmäistä kertaa myös muodostelmaluistelussa.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Finlandia Trophyssa kilpailleet kanadalaiset, jäätanssin vuoden 2010 olympiavoittajat sekä maailmanmestarit (2010,2012), Tessa Virtue-Scott Moir haluavat aloittaa tänäkin vuonna kansainvälisen kilpailukautensa Suomesta. Mestaripari hakee Finlandia Trophysta, viimevuotiseen tapaan, kisarutiinia ja palautetta uusista ohjelmistaan ennen lokakuussa alkavaa GP-sarjaa. Jäätanssikilpailussa on mukana myös EM-hopeamitalistit, Venäjän Ekaterina Bobrovasta ja Dmitry Solovievista. Suomea kilpailussa edustavat Henna Lindholm-Ossi Kanervo sekä Olesia Karmi-Max Lindholm.

Naisissa Suomen ykkösluistelija Kiira Korpi avaa niin ikään kansainvälisen kilpailukautensa Espoossa ja esittelee samalla tuomaristolle sekä kotiyleisölle uuden lyhytohjelmansa (The girl with flaxen hair) ja vapaaohjelmansa (Once upon a time in America). Tammikuisten EM-kilpailujen jälkeen vammakierteen piinaamaksi joutuneella Korvella on ennen Trophya takanaan lähes kahdeksan kuukauden mittainen kilpailutauko. Lonkan, takareiden ja jalkapöydän kivut ovat Korven mukaan nyt kuitenkin saatu aisoihin ja mieli kilpailukauden kynnyksellä on jälleen korkealla.  Tamperelainen saa vastaansa kaksi kovan luokan tekijää: lahjakkaan nuorten maailmanmestarin, vasta 14-vuotiaan, Venäjän Yulia Lipnitskayan sekä olympiakisojen nelosen, Yhdysvaltojen Mirai Nagasun.  Korpi kohtaa Lipnitskayan ja Nagasun myös Kiinan GP-kilpailussa marraskuun alussa.

Suomalaisista Beata Papp saapuu Trophyyn yhdessä uuden valmentajansa, kanadalaisen Brian Orserin kanssa. 17-vuotias Papp valmentautuu nykyisin Torontossa, jonne hän muutti perheensä luota Vancouverista. Orser tunnetaan vuoden 1987 maailmanmestarina sekä kaksinkertaisena olympiahopeamitalistina, joka valmensi mm. Etelä-Korean Yu-Na Kimin olympiavoittoon vuonna 2010. Suomen joukkueessa luistelevat lisäksi, arvokilpailuissakin Suomea edustaneet, Juulia Turkkila ja Alisa Mikonsaari.

Miesten sarjan ehkä odotetuin luistelija on paluunsa kilpajäille tekevä Yhdysvaltojen Johnny Weir, vuoden 2008 MM-pronssimitalisti, joka on keskittynyt kaksi viimeistä kautta showjäille. Weir haastaa Espoossa mm. viime vuoden MM-pronssimitalistin, Japanin hyppyihmeen Yuzuru Hanyun sekä yleisön kestosuosikin Espanjan Javier Fernandezin. Myös Fernandez valmentautuu Pappin tavoin Orserin opissa Torontossa. Suomen joukkueessa luistelee tasainen miesnelikko Matthias Versluis, Viktor Zubik, Valtter Virtanen ja Julian Lagus.

Suomen Taitoluisteluliitto on halunnut tuoda Finlandia Trophyn ohjelmistoon ensimmäistä kertaa myös muodostelmaluistelun, ja lisätä näin kansainvälisestikin lajin kuuluvuutta taitoluisteluperheeseen. Tavallisesti laji kilpailee muista taitoluistelun lajeista erillään. Moninkertaiset maailmamestarit Suomen Rockettes ja Marigold IceUnity, vuoden 2009 MM-hopeamitalistijoukkue Team Unique, Venäjän ykkösjoukkue Team Paradise  ja Suomen ja Espoon Revolutions kilpailevat Trophyssa toisiaan vastaan lyhytohjelmakilpailussa.

Alustava aikataulu

Perjantai 5.10.
klo 17 Miesten lyhytohjelma
klo 20.45 Muodostelmaluistelun lyhytohjelma
Päättyy klo 21.25

Lauantai 6.10.
klo 13.30 Naisten lyhytohjelma
klo 15.20 Jäätanssin lyhyttanssi
klo 18.00 Miesten vapaaohjelma
Päättyy klo 21.00

Sunnuntai 7.10.
klo 12.00 Jäätanssin vapaatanssi
klo 14.50 Naisten vapaaohjelma
Päättyy klo16.30

www.finlandiatrophy.com
Liput: www.lippupalvelu.fi
Seurojen oma tarjous: www.lippupalvelu.fi/taitoluisteluseurat

Suomen joukkue Finlandia Trophy Espoossa

Naiset: Korpi Kiira, Turkkila Juulia, Mikonsaari Alisa ja Papp Beata
Miehet:
Versluis Matthias, Zubik Viktor, Virtanen Valtter ja Lagus Julian
Jäätanssi: Lindholm Henna – Kanervo Ossi ja Karmi Olesia – Lindholm Max
Muodostelmaluistelu (lyhytohjelmakilpailu): Rockettes, Marigold IceUnity, Team Unique ja Revolutions

www.finlandiatrophy.com


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024