Uutiset
Suomen Taitoluistelusäätiön hallitus päätti vuosikokouksessaan myöntää tuet ryhmälle kansainväliselle tasolle pyrkiviä luistelijoita, jonka jäsenillä hallitus näki olevan mahdollisuudet sijoittua lähivuosien arvokilpailuissa varsin korkealle. Noviisi-/junioriluistelijoiden osalta todettiin näiden taitotaso korkeaksi ja tästä syystä päätettiin tukea luistelijoita jo näinkin nuorina. Lisäksi perusteluina pidettiin jäätanssin osalta tarvetta laventaa ja nostaa sen tasoa kansainväliselle tasolle.
Taitoluistelu:
- Turkkila Juulia, Mikonsaari Alisa, Rantanen Seidi, Viljanen Eveliina, Efimenko Liubov, Määttänen Lyydia, Saarinen Jenni; kullekin 2.000 euroa
- Papp Bela, Zubik Viktor, Olenius Tino; kullekin 2.000 euroa
Jäätanssi:
- Partanen Jussiville ja Aghai Sara 5.000 euroa,
- Lindholm Max ja Karmi Olesia yhteensä 4.000 euroa,
- Kanervo Ossi ja Lindholm Henna yhteensä 4.000 euroa
Tuen määrä edellä mainituille luistelijoille on yhteensä 33.000 euroa siten, että tuki maksetaan hallinnoitavaksi Suomen Taitoluisteluliiton tilille kesäkuun loppuun mennessä ja että liitto huolehtii tuen luistelijoille ja samalla valvoo tuen käyttöä kauden aikana.