Uutiset

Seuraparlamentin ja liittokokouksen antia
Suomen Taitoluisteluliiton järjestämä seuraparlamentti sekä kevätliittokokous pidettiin Vantaalla 21.-22.4.

Lauantain seuraparlamentissa kuultiin asiaa työoikeudesta kun Legistum Oy:n asianajaja Teppo Laine kertoi ja antoi seuroille vinkkejä sopimusjärjestelyistä. Aihe koettiin seurojen keskuudessa hyvin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Myöhemmin päivällä SLU:n Sirpa Korkatti haastoi seurat pohtimaan pienryhmissä seurakehittämistä ja -johtamista.

Sunnuntaina jatkettiin seuracase-esittelyillä. Tapparan Taitoluistelijoiden Virpi Kautto ja Järvenpään Taitoluistelijoiden Elina Soukola kertoivat edustamiensa seurojen käytänteistä ja toimintamalleista.

Liittohallituksen Laura Raitio ja pääsihteeri John Törn kertoivat uudistuneesta Finlandia Trophy Espoo -kilpailusta lokakuussa 2012. John kertoi myös ensimmäisistä virallisista junioreiden muodostelmaluistelun MM-kilpailuista, jotka järjestetään Helsingissä maaliskuussa 2013. Toiminnanjohtaja Lea Åman kertoi puolestaan luistelukoululisenssejä koskevasta muutoksesta, joka astuu voimaan alkavalla kaudella.

Viikonloppu päättyi kevätliittokokoukseen, joka alkoi kauden menestyjien palkitsemistilaisuudella. Liiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo valotti yleisesti liiton ja lajin tulevia haasteita, jonka jälkeen toiminnajohtaja esitteli liiton toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Molemmat hyväksyttiin ja vahvistettiin.

Viikonlopun esitykset tulevat nähtäville Taitoluisteluliiton verkkosivuille extranettiin.


Ilmoittaudu Finlandia Trophyn Fanipäivään 30.9.2024
Muodostelmaluistelun MM-kilpailujen liput tulevat myyntiin 10.10. 30.9.2024