Uutiset ja artikkelit

Team Fintastic ja Musketeers kaksoisvoittoon JWCC:ssa / Leon Lurje

Suomi saavutti kaksoisvoiton muodostelmaluistelun junioreiden World Challenge Cupissa Göteborgissa. Team Fintastic oli ykkönen molemmissa ohjelmissa ja keräsi yhteispisteet 171,67, Musketeers toinen 168,76 pisteellä. Pronssia vei Kanadan Les Supremes, selvästi suomalaiskaksikosta jääneenä, pistein 146,30.

Team Fintastic on hallinnut yhtäjaksoisesti, epäviralliseksi maailmanmestaruuskilpailuksikin kutsuttua, Challenge Cupia vuodesta 2007 lähtien. Kisan voittoja joukkueella on yhteensä jo seitsemän. Musketeers puolestaan uusi viimevuotisen hopean. Team Fintastic ja Musketeers ovat voittaneet vuodesta 2001 lähtien järjestetyissä kilpailussa yhteensä 20 mitalia. Vuosituhannen alkua hallitsi pääsääntöisesti Anu Oksasen valmentama Musketeers.

Voittajajoukkuetta valmentava Kaisa Nieminen iloitsi, joukkueensa venymisestä kilpailussa parhaimpaansa. Muutaman viikon takaisissa SM-kilpailuissa joukkue jäi hopealle Musketeersin voittaessa mestaruuden.

–          Joukkue luisteli kilpailussa kaksi hienoa ohjelmaa.  Luistelimme vapaaohjelmakilpailun viimeisenä ja tiesimme, ettei meillä ole varaa epäonnistumiseen. Toisaalta jo harjoitukset osoittivat, ettei syytä paniikkiin ole, Nieminen analysoi.

–          Erityisen hienolta oli nähdä ohjelman koreografian henki, joka pääsi esiin ohjelman ollessa teknisesti niin hyvä.  Viva la Diva ohjelman diivan kaksi luonnetta on haastavaa esittää, mutta tänään se onnistui ja sitä oli ilo katsoa.

Vuoden kuluttua sarjassa kilpaillaan ensimmäiset viralliset MM-kilpailut, jotka järjestetään Helsingissä

–          Upeaa, että juniorikategorialle myönnettiin vihdoin MM-arvo. Se kertoo arvostuksesta lajia ja junioriluistelua kohtaan, Nieminen pohti.

Kaikki tulokset:

http://www.isuresults.com/results/syswjc2012/CAT001RS.HTM


********************

Suomella on vakuuttavasti kaksoisjohto muodostelmaluistelun junioreiden World Challenge Cupissa Göteborgissa, lyhytohjelman jälkeen. Kilpailua johtaa Team Fintastic pistein 55,90 ennen Musketeersia, jolla pisteitä on 54,04. Kolmantena kilpailussa on Yhdysvaltojen Team Braemar 49,94 pisteellä. Vapaaohjelmat luistellaan lauantaina. World Challenge Cupia pidetään nuorten epävirallisena MM-kilpailuna. Ensi vuonna lajissa luistellaan ensimmäiset viralliset MM-kilpailut, Helsingissä.

Tulokset lyhytohjelman jälkeen:

1. Team Fintastic 55.90 FIN
2. Musketeers 54.04 FIN
3. Team Braemar 49.94 USA

Kaikki tulokset:

http://studio.jwcc2012.se/results/

******************
Muodostelmaluisteun juniorit kilpailevat viimeistä vuotta World Challenge Cupissa, ennen ensi vuonna Helsingissä luisteltavia virallisia junioreiden MM-kilpailuja.

JWCC luistellaan Göteborgissa 16.-17.3.2012
Suomalaiset puolustavat kilpailussa viime vuotista kultaa (Team Fintastic) ja hopeaa (Musketeers).

Sekä Team Fintastic (Team Finland 1) että Musketeers (Team Finland 2) edustavat Suomea myös tänä vuonna.

Suomen tuomarina toimii Pia Alhonen ja kotrollerina Sanna Kohi.

http://www.jwcc2012.se/

*************

Noviisien Leon Lurje Trophy Göteborgissa 18.3.2012.

Suomalaiset saavuttivat kilpailussa hienosti kaksoisvoiton. Finettes oli kilpailun ykkönen ja Starlights kakkonen. Onnittelut!

Noviisit

1. Finettes FIN 63.52
2. Starlights FIN 55.62

11. Chicas Del Amor FIN 35.96
12. Team Motion FIN 32.02

http://www.leonlurjetrophy2012.se/


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022