Uutiset
Taitoluistelija Laura Lepistön esiintymismatka Pohjois-Koreaan on herättänyt viime päivinä keskustelua mediassa. Lepistö lähti mukaan, taitoluistelunäytöksiä ympäri maailman järjestävän, kansainvälisen Champions On Ice organisaation kutsusta. Lupa matkalle kysyttiin opetus- ja kulttuuriministeriöstä, joka ei nähnyt estettä esiintymismatkalle.
Lepistö toivoo, että keskustelulle saataisi pian päätös.
– Lähdin matkalle vilpittömästi ajatuksella viedä iloa tuolle kansalle ja toki myös hakemaan, lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen, tuntumaa yleisön edessä esiintymiseen. Vain nuo kaksi asiaa olivat mielessäni. Olen harmissani, että matkalleni on luotu aivan toisenlainen tarkoitus ja mielikuva kuin se alun perin oli.
– Olen pahoillani hämmennyksestä ja mielipahasta, jonka matkani on aiheuttanut, Laura sanoi lehdistötiedotteessaan.