Uutiset

PM-kilpailut Vantaan Valtti Areenalla 9.-12.2.2012
Taitoluistelun Pohjoismaiden mestaruuksista kilpaillaan Vantaalla 9.-12.2.2012

Taitoluistelun Pohjoismaiset mestaruuskilpailut luistellaan tänä vuonna Suomessa, Vantaan Valtti Areenalla 9.-12.2.2012. Suomessa kilpailut käydään joka viides vuosi. Edellisen kerran Suomi järjesti kilpailut vuonna 2007.

Pohjolan herruudesta on kilpailemassa koko Suomen taitoluisteluparhaimmisto, EM-hopeaa voittaneen Kiira Korven sekä Juulia Turkkilan johdolla. Kilpailussa on kolme ikäluokkaa: noviisit, juniorit ja seniorit. Luistelijoita on kaikista pohjoismaista yhteensä yli 80. Suomen iskukykyinen joukkue koostuu 27 luistelijasta, joista 7 on senioreiden yksinluistelijaa sekä kaksi jäätanssiparia, 8 junioriluistelijaa sekä 8 noviisiluistelijaa.

Vuosi sitten Tanskassa luistelluissa mestaruuskilpailuissa Suomi saavutti yhteensä 5 mitalia, Ruotsin kahmiessa 10. Suomalaisista kultaan ylsivät viime vuonna noviiseissa Eveliina Viljanen, sekä junioreissa Julian Lagus, joka kilpailee tänä vuonna seniorisarjassa. Myös Viljanen on siirtynyt juniorisarjaan. Juulia Turkkila voitti puolestaan vuosi sitten PM-pronssia kuten myös Nelma Hede noviiseissa. Kiira Korpi ei ole ennen tätä vuotta osallistunut PM-kilpailuihin seniorisarjassa. Mestaruuksia on toki tullut aikoinaan junioreissa.

Seniorisarjaan on tulossa varsinkin Ruotsista mukaan kovia nimiä. Juuri päättyneissä EM-kilpailuissa Alexander Majorov oli kilpailun paras pohjoismainen miesluistelija ja sijoittui 11:nneksi. Naisissa puolestaan sisaruspari Viktoria Helgesson (EM5.) ja Joshi Helgesson (EM10.) antavat suomalaisnaisille kovan vastuksen. Viktoria Helgesson puolustaa Vantaalla myös viime vuoden mestaruuttaan.

Lisätiedot www.nordics2012.fi
Liput www.lippu.fi

Suomen joukkue

Seniorit:
Kiira Korpi, Beata Papp, Juulia Turkkila
Julian Lagus, Matthias Versluis, Valtter Virtanen, Viktor Zubik
Olesia Karmi-Max Lindholm, Henna Lindholm-Ossi Kanervo

Juniorit:
Alisa Mikonsaari, Seidi Rantanen, Timila Shrestha, Emilia Toikkanen, Eveliina Viljanen
Erik Martoma, Tino Olenius, Juho Pirinen

Noviisit:
Liuba Efimenko, Nanna Förster, Nelma Hede, Jenni Saarinen
Roman Galay, Kasperi Riihimäki, Henri Schröter, Christianas Volodinas

Aikataulu

Torstai 9.2.
16.00 Avajaiset
16.30- 17.40 Noviisi pojat, lyhytohjelma
18.00-20.30 Noviisi tytöt, lyhytohjelma

Perjantai 10.2.
13.00-15.20 Juniori tytöt, lyhytohjelma
15.40-16.45 Juniori miehet, lyhytohjelma
17.00-17.30 Jäätanssi, lyhyttanssi
17.45-19.00 Seniorit miehet, lyhytohjelma
19.30-21.00 Seniorit naiset, lyhytohjelma

Lauantai 11.2.
11.30-12.50 Noviisi pojat, vapaaohjelma
13.10-16.00 Noviisi tytöt, vapaohjelma
16.20-19.00 Juniorit tytöt, vapaaohjelma
19.20-21.05 Seniorit miehet, vapaaohjelma

Sunnuntai 12.2.
11.00-12.15 Juniorit miehet, vapaaohjelma
12.35-13.05 Jäätanssi, vapaatanssi
13.30-15.15 Seniorit naiset, vapaaohjelma


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024