Uutiset

EM-kilpailut Sheffield: Nurmenkari loukkaantui ja joutui keskeyttämään, jäätanssijat karsiutuivat

Nurmenkari joutui keskeyttämään EM-kilpailut

Ari-Pekka Nurmenkarin EM-kilpailut saivat ikävän päätöksen, sillä alkukilpailuun osallistunut mies joutui keskeyttämään vapaaohjelmansa heti alkuunsa, kolmoisflipissä tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi. Nurmenkarin oikea jalka vääntyi hypyn alastulossa niin pahasti, ettei jalan päälle voinut varata lopulta lainkaan.
Mies keskeytti suorituksensa heti epäonnisen hypyn jälkeen, jonka jälkeen hän yritti tunnustella jalkaansa ja varata sille painoaan. Hän käytti luistelijalle tarkoitetun kolmen minuutin sallitun aikarajan, mutta totesi että jatkaminen ei onnistunut kovan kivun vuoksi. Nurmenkari oli ehtinyt hypätä alkuun vain kolmoisakselin, joka ei onnistunut täydellisesti, mutta oli kohtuullisen hyvä yritys.  

–    Ari-Pekan säären alaosassa ja nilkassa on kipua, mutta vielä ei osata sanoa tarkemmin mikä siinä on. Hänet on viety sairaalaan kuvattavaksi, jonka jälkeen varmasti selviää enemmän, Suomen joukkueenjohtaja Tarja Ristanen kertoi.

Jäätanssijoiden nousu ei riittänyt vielä tänä vuonna

Suomen jäätanssijat Henna Lindholm-Ossi Kanervo eivät selvinneet EM-kilpailujen alkukilpailusta itse kilpailuun. Pari oli maanantaina luistellun karsintakilpailun 13:s kun kahdeksan paria selviytyi keskiviikkona luisteltavaan lyhyttanssikilpailuun. Ilman alkukilpailua, suoraan kilpailuun selvisi viime vuoden tulosten perusteella 12 paria. Karsiutumisesta huolimatta suomalaiset osoittivat kehittyneensä isoin askelin viime vuoteen verrattuna. Pari keräsi tällä kerralla vapaaohjelmastaan 63,26 pistettä kun vuosi sitten vastaavat pisteet olivat 12,51 vähemmän (50,75). Vielä tällä kertaa se ei riittänyt.

Alkukilpailun pisteet http://www.isuresults.com/results/ec2012/SEG003.HTM

Kaikki tulokset ja aikataulut:http://www.isuresults.com/results/ec2012/


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024