Uutiset ja artikkelit

Finlandia Trophy: naisten vapaaohjelma

Mikonsaari Trophyssa kolmanneksi

Finlandia Trophyn naisten kilpailun varmasti iloisin luistelija oli Suomen Alisa Mikonsaari, joka piti loppuun saakka kolmannen sijansa. Kansainvälinen palkintosija oli Mikonsaarelle ensimmäinen seniorisarjassa. Trophyn voittajaksi luisteli selvästi Venäjän Sofia Biryukova pistein 159,59. Venäläinen oli ykkönen sekä lyhyt- että vapaaohjelmassa. Toiseksi luisteli Viron Elena Glebova 143,74.

 

– Olen tyytyväinen sijoitukseeni, mutta en täysin suoritukseeni. Vaaditaan vielä paljon harjoitusta, ennen kuin ohjelma on kunnossa, kilpailun voittaja sanoi.

 

Alisa Mikonsaari oli ikionnellinen kolmannesta sijastaan, vaikkei antanutkaan itselleen kahdeksaista korkeampaa arvosanaa suorituksestaan. Hän on saanut viime kaudesta paljon itsevarmuutta ja rentoutta esiintymiseensä.

 

– Tämä oli todella hyvä kauden aloitus.  Olen hyvin yllättynyt ja iloinen kolmannesta sijastani. Vielä on tosin paljon töitä tehtävänä, Mikonsaari kertoi.

 

Mikonsaari harjoittelee sekä Suomessa Lappeenrannassa että Venäjällä Pietarissa. Suomessa häntä valmentaa Marina Shirshova ja Pietarissa vuoden 1994 olympiavoittaja Alexei Urmanov. Mikonsaari on ilmoittanut tällä kaudella tavoitteekseen EM-kilpailut.

Alisan tavoitteena on päästä EM-kisoihin tänä vuonna.

 

Beata Pappille Trophy oli pitkän kansainvälisen kilpailuputken päätepiste. Hän sijoittui Vantaan kilpailussa neljänneksi. Kisaväsymys ei kuitenkin vaivannut nuorta luistelijaa, vaan hän pystyi varsinkin vapaaohjelmassaan lähes omalle tasolleen. Vancouverissa asuva ja harjoitteleva Papp palaa takaisin kotiinsa ja jatkaa kouluaan, jossa hän on ollut tällä lukukaudella yhteensä vain kaksi viikkoa.

 

– Tosi hyvä kokonaisuus. Teknisestikin tämä oli vahva suoritus, vaikka salchow jäikin yksinkertaiseksi. Nautin todella esiintymisestä ja kokemus kilpailla täällä oli minulle todella mahtava, Papp sanoi.

 

Suomalaisista viidenneksi sijoittui Minna Parviainen 118,36 ja kuudenneksi Juulia Turkkila 113,66.

 

http://www.figureskatingresults.fi/results/1112/FT2011/CAT002RS.HTM


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022