Uutiset ja artikkelit

Vuoden 2014 MM-kilpailut Japanille

Taitoluistelun MM2014 Japanille

Japani sai järjestettäväkseen taitoluistelun MM-kilpailut vuonna 2014. Asiasta päätti Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) sunnuntaina pitämässään kokouksessa. Myös Suomen Taitoluisteluliitto haki kyseisiä kilpailuja Suomeen pääkaupunkiseudulle.

 

Vuoden 2014 kisaisännäksi valittu Tokio joutui luopumaan MM-kilpailuista maaliskuussa maata kohdanneen luonnonkatastrofin takia.

 

–          Oli selvää, että kun ja jos Japani on valmis hakemaan kilpailuja, ne sille myös myönnetään, ISU:n hallituksen suomalaisedustaja Marie Lundmark sanoi sunnuntaina.

 

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo piti kilpailujen myöntämistä Japaniin luonnollisena asiana. Vaikka kilpailuja ei vielä vuonna 2014 Suomessa käydäkään, on Taitoluisteluliitto kiinnostunut kisaisännyydestä lähitulevaisuudessa.

 

–          Tämä oli reilu päätös varmasti kaikkien mielestä. Kisaisännyyksiä jaetaan myös vuoden 2014 jälkeen. Suomi on aktiivisesti mukana hakuprosesseissa silloinkin, Rahkamo lupasi.


Tasavallan presidentti EM-kilpailun suojelijaksi 2.12.2022
Haemme markkinointi- ja viestintäpäällikköä 1.12.2022