Uutiset

Lotta Erpilä on palkattu uudeksi valmennuspäälliköksi

Uusi valmennupäällikkö aloittaa työt tiistaina 17.5.2011

Suomen Taitoluisteluliiton uudeksi valmennuspäälliköksi on palkattu 27-vuotias  Lotta Erpilä (HuK).

Lotalla on 15 vuoden kilpatausta sekä yksin- että muodostelmaluistelijana. Yksinluistelijana hän kilpaili aina SM-junioreihin saakka ETK:ssa ja muodostelmaluistelijana HL:ssa, jonka riveissä hän voitti MM-kultaa vuosina 2004 ja 2006.

Valmennuskokemusta Lotta on hankkinut vuosina 2003-2011, jonka aikana hän on toiminut luistelukouluohjaajana sekä tehnyt tuntitöitä yksinluistelu- sekä muodostelmaluisteluvalmentajana – viimeisimpänä HL:ssa.

Juuri gradunsa palauttanut tuleva valmennuspäällikkö on lisäksi toiminut valmennustöiden ja opiskelujen ohella mm. kieltenopettajana.

– Odotan innokkaana uusia haasteita ja hienoja kokemuksia huippuluistelun parissa, sanoi uudesta pestistään silminnähden innostunut Lotta.

Lotta Erpilä aloittaa työnsä aluksi osa-päiväisenä ja kokopäiväisenä 13.6.2011. Yhteystiedot p. 09-3481 3156 / lotta.erpila@stll.fi


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024