Uutiset

Talviuniversiadit alkavat taitoluistelun osalta 1.2.

Muodostelmaluistelun MM-kisoissa viime keväänä kaksoisvoiton Suomeen ottaneet Rockettes ja Marigold IceUnity sekä nimekäs naisten jääkiekkojoukkue muodostavat Suomen 74 urheilijan vahvuisen talviuniversiadijoukkueen jämäkän rungon. 25. kertaa järjestettävät korkeakouluopiskelijoiden talviuniversiadit kilpaillaan Turkin Erzurumissa 27. tammikuuta – 6. helmikuuta. Kisoihin on ilmoittautunut alustavasti yli 3000 urheilijaa ja muuta joukkueen jäsentä viidestäkymmenestäkahdeksasta maasta.

Muodostelmaluistelujoukkueiden tiukkana haasteena Helsingissä huhtikuun alussa käytävissä muodostelmaluistelun MM-kisoissa on viime kevään suurmenestyksen uusiminen. Myös universiadeissa tähtäimessä ovat kirkkaimmat mitalit.

– Universiadit on Suomen muodostelmaluistelujoukkueille tärkeä etappi matkalla kohti kevään koti-MM -kisoja vaikka edustuspaikkoja ei Turkissa ratkaistakaan. Rockettes ja Marigold IceUnity tulevat varmasti käymään kovan keskinäisen kilpailun, mutta haluavat ennen kaikkea näyttää viimeksi universiadeissa kultaa vieneelle Ruotsin Team Surpriselle, että lajin kansainvälinen valtikka on ja pysyy Suomessa, kertoo Suomen Taitoluisteluliiton viestintäpäällikkö Mila Kajas-Virtanen.

Miehissä Suomea edustaa Samuli Tyyskä ja naisissa Minna Parviainen sekä Henriikka Hietaniemi.

Ja lisäksi

Tuomari yl ja ml: Seppo Kurtti
ml kontrolleri: Sanna Kohi
Kilpailun johtaja: Marie Lundmark

– 25. talviuniversiadit OLL:n sivuilla: http://www.opiskelijaliikunta.fi/erzurum2011
– Kisajärjestäjien sivut: http://www.universiadeerzurum.org

Lisätietoja Suomen joukkueesta ja tiedotustilaisuudesta:

Jukka Tirri
Suomen universiadijoukkueen johtaja

+358 44 780 0213
jukka.tirri@oll.fi
Fax: +358 29 009 0999
www.opiskelijaliikunta.fi


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024