Uutiset ja artikkelit

Suomen Urheilugaalan kuvia ja tunnelmia

Taitoluistelu oli upeasti esillä Suomen Urheilugaalassa, joka järjestettiin Hartwall Areenalla 10.1. Taitoluistelijoista paikalla olivat Laura Lepistö, Rockettesin Kristina Herbert ja Linnea Tamminen, Marigold IceUnityn Satu Andersson ja Team Uniquen Rosa Lommi. Valmentajista tilaisuudessa olivat mukana Virpi Horttana, Kaisa Nieminen sekä Anu Oksanen.

Laura Lepistö sijoittui urheilutoimittajien äänestämässä Vuoden Urheilija kategoriassa toiseksi. Vaikka Lauraa povattiin ykköseksi asti, toimittajat äänestivät voittajaksi kaksinkertaisen suunnistuksen maailmanmestarin Minna Kaupin. Urheilugaalan jatkoilla liputettiin kuitenkin avoimesti Lauran saavutusten puolesta, eikä suotta!

Laura ja hänen Torinossa voittamansa MM-pronssimitali oli kolmen parhaan joukossa myös Vuoden sykähdyttävin hetki -yleisöäänestyksessä. Eniten ääniä sai kuitenkin pesäpallojoukkue Vimpelin Vedon Jere Dahlström.

Lauran valmentaja Virpi Horttana oli ehdolla Vuoden valmentajaksi. Urheilutoimittajat äänestivät voittajaksi TPS:n Kai Suikkasen.

Rockettes ei sijoittunut Vuoden joukkue -äänestyksessä kärjen joukkoon, mutta oli kuitenkin ehdokaslistoilla mukana. Urheilugaalan oheistapahtumana pidetyssä SISU-illassa Etelä-Vantaan Taitoluistelijat sai kolmannen palkinnon Vuoden sisukkain seura -kilpailussa.

Kansainvälisen luisteluliiton presidentti Ottavio Cinquanta oli tilaisuudessa mukana kutsuvieraana. Cinquanta jakoi "Uunon" Sykähdyttävin hetki -kategoriassa. Ennen palkitsemista Cinquanta piti puheen, jossa hän kehui suomalaisia taitoluistelusaavutuksia sekä mainitsi monia luisteluihmisiä nimeltä. Hän muistutti myös huhtikuussa Helsingissä järjestettävistä muodostelmaluistelun MM-kilpailuista.
Cinquanta keskusteli pitkään paikalla olleen suomalaisen taitoluisteluväen kanssa. Etenkin muodostelmaluistelusta riitti paljon puhuttavaa koti-MM-kisojen alla.

Cinquanta oli sitä mieltä, että taitoluistelun kehitystä ei pidä rajoittaa liiallisella sääntöviidakolla. Sääntöjen pitäisi sen sijaan kaikkien lajien osalta stabilisoitua.

– Luistelijoille pitäisi antaa enemmän vapautta tehdä mitä haluavat, Cinquanta sanoi.

Cinquanta ilmaisi huolensa riittävän tasokkaiden kv. muodostelmaluistelutuomareiden vähyydestä. Suomalaiset saivat sen sijaan häneltä tässäkin asiassa kehuja.

Cinquantan toive olisi, että niin muodostelmaluistelussa kuin muissakin taitoluistelun lajeissa, maailman kärki ei olisi niin suppea vaan taso saataisi nousemaan laajemmalla rintamalla.


Tasavallan presidentti EM-kilpailun suojelijaksi 2.12.2022
Haemme markkinointi- ja viestintäpäällikköä 1.12.2022