Uutiset ja artikkelit

SM-kilpailut /lauantain tuloksia
Yksinluistelun ja jäätanssin SM-kilpailut Turussa 17.-19.12.

Taitoluistelun SM-kilpailuissa kilpailtiin lauantaina lyhytohjelmissa

Taitoluistelun Suomen mestaruuskilpailut luistellaan viikonloppuna Turussa, Kupittaan jäähallissa. SM-kilpailuissa kilpaillaan naisten, miesten, juniorityttöjen ja –poikien yksinluistelussa sekä jäätanssissa

Naisten sarjassa on johdossa ennakoidusti Tampereen Tapparan Kiira Korpi, joka luisteli vakuuttavasti pisteet 61,49. Korpi oli kilpailun selkeä voittaja vapautuneella ohjelmallaan. Hän onnistui jälleen mm. kolmois-kolmoisyhdistelmässään.

–          Olen ihan tyytyväinen. Jouduin tosin hakemaan jännitystä ja kisalatausta päälle aamupäivän aikana, Korpi sanoi.

Korvelle lauantain lyhytohjelma oli lähes rutiinisuoritus, jonka kova harjoittelu ja kilpailutahti ovat tuoneet.

–          Minulla on jo tällä kaudella niin monta kisaa takana, joten ohjelmaan on tullut jo tarvittavaa rutiinia. Esimerkiksi yhdistelmän ensimmäinen tulppi ei tullut täydellisesti alas, mutta pystyin silti tekemään siitä onnistuneen yhdistelmän.

 Toisena kilpailussa on Hermestä edustava, mutta Kanadan Vancouverissa asuva ja harjoitteleva Beata Papp 45,27. Kolmantena kilpailussa on Espoon Taitoluisteluklubin Minna Parviainen 44,61.

15-vuotiaan Pappin alkusyksy on kulunut lonkkavammaa parannellessa ja SM-kilpailu onkin hänelle vasta kauden toinen kilpailu. Alkukauden juniori GP-kilpailun hän joutui jättämään kesken lonkan oireillessa liikaa. Papp edusti Suomea viime vuonna junioreiden MM-kilpailussa ja sijoittui siellä 15:nneksi.

Sunnuntain vapaaohjelma ratkaisee paitsi SM-mitalien, myös pitkälti EM-edustuspaikkojen kohtalon. SM-mitaleille on mahdollisuus monella tasaväkisellä luistelijalla, jotka eivät vielä lauantaina näyttäneet osaamistaan.

Miesten kilpailun johdossa on Helsingfors Skridskoklubbin Ari-Pekka Nurmenkari pistein 55,34. Toisena kilpailussa on samaa seuraa edustava Viktor Zubik pistein 55,24 ja kolmantena Tampereen KooVee:n Valtter Virtanen 51,42. Hermeksen Bela Papp on niukasti neljäntenä pistein 51,14.

Kilpailua johtava Nurmenkari ei pystynyt lyhytohjelmassa parhaimpaansa, vaan joutui taistelemaan kolmoisakselinsa sekä lutzinsa kanssa.

–          En antanut luistimen tänään viedä. Luistelu oli sellaista väkisin vääntämistä, mutta huomisen suhteen olen luottavainen, Nurmenkari sanoi.

Päivän iloisin mies oli kuitenkin Viktor Zubik, joka hyppäsi kolmoisflippi-kolmoistulppi –yhdistelmän, kolmoisritin sekä kaksoisakselin.

–          Tulin tänne voittamaan itseni, joten kilpailun toinen sija ei harmita. Huomenna vapaaohjelmassa aion tehdä kolmoisakselin, joka on ollut oikein hyvässä kunnossa, 17-vuotias Zubik lupasi.

Myös miesten sarjassa SM-mitalien lisäksi käydään taistelua yhdestä tarjolla olevasta EM-paikasta.

Juniorityttöjen kilpailua johtaa Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila pistein 45,65 ennen Espoon Jäätaitureiden Nea Viiriä 44,95 ja Seidi Rantasta 42,03. Poikien sarjaa johtaa Espoon Jäätaitureiden Matthias Versluis pistein 51,89. Toisena on Tikkurilan Taitoluisteluklubin Julian Lagus 46,71 ennen  Lappeenrannan Juho Piristä 38,19.

Jäätanssissa seniorisarjan johdossa on kilpailun ainoa pari, Helsingfors Skridskoklubbia edustavat Henna Lindholm-Ossi Kanervo pistein 44,20. Junioreiden jäätanssia johtaa saman Olesia Karmi-Max Lindholm (HSK) pistein 35,47 ennen Kuopion Laima Krasnitskajaa-Jussiville Partasta 22,22.

Jniorit, tytöt, lyhytohjelma:

1.       Juulia TURKKILA HL 45.65

2.       Nea VIIRI ESJT 44.95

3.       Seidi RANTANEN ESJT 42.03

4.       Timila SHRESTHA HSK 39.55

5.       Eevi RUUTTI TRT 37.91

6.       Eveliina VILJANEN PORITA 37.17

7.       Piamaria MARTIKAINEN ESJT 36.86

8.       Rosa-Maria SALONEN LTL 36.75

9.       Sera VÄISTÖ JOKA 36.64

10.   Lotta KARVONEN VLK 35.79

11.    Liisa IHAMUOTILA TAPTL 35.23

12.    Sara HUUSKONEN ETK 34.36

13.   Liina KOPONEN KULS 34.24

14.   Sofia AHANEN ESJT 34.03

15.   Justiina NIEMI ESJT 32.99

16.    Krista PITKÄNIEMI HL 31.79

17.   Mala SHRESTHA HSK 30.69

18.   Nea PUTTONEN ESJT 29.31

19.   Hanna UUSITALO TAPTL 28.87

Jäätanssi, juniorit, lyhyttanssi:

1.       Olesia KARMI / Max LINDHOLM HSK 35.47

2.       Laima KRASNITSKAJA / Jussiville PARTANEN KUTA 22.22

Jäätanssi, seniorit, lyhyttanssi:

1.       Henna LINDHOLM / Ossi KANERVO HSK 44,20

Juniorit, pojat, lyhytohjelma:

1.       Matthias VERSLUIS ESJT 51.89

2.        Julian LAGUS TTK 46.71

3.       Juho PIRINEN LRTL 38.19

4.        Erik MARTOMA KORE 37.95

5.       Tino OLENIUS TAPTL 36.73

Seniorit, miehet, lyhytohjelma:

1.       Ari-Pekka NURMENKARI HSK 55.34

2.       Viktor ZUBIK HSK 55.24

3.       Valtter VIRTANEN KOOVEE 51.42

4.       Bela PAPP HERMES 51.14

5.       Otto-Eemeli LAAMANEN TTK 46.71

6.       Lasse SÄÄKSLAHTI KEUPA 38.38

7.       Samuli TYYSKÄ TTK 37.37

Seniorit, naiset, lyhytohjelma:

1.       Kiira KORPI TAPTL 61.49

2.       Beata PAPP HERME 45.27

3.       Minna PARVIAINEN ETK 44.61

4.       Reetta ROMPPANEN LTL 44.02

5.        Alisa MIKONSAARI LL 43.03

6.       Cecilia TÖRN TTK 41.72

7.       Riina VARJOKARI HL38.09

8.       Henriikka HIETANIEMI HL 36.24

9.       Helena STENBACKA ETK 31.10

10.   Janna-Juulia VUORELA HTL 30.26

Tulokset ja aikataulut:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1011/YLJTSM11/index.htm


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022