Uutiset

Taitoluistelun SM-kilpailut Turussa 17.-19.12.

Taitoluistelun SM-kilpailut 17.-19.12.Turussa

 (lehdistötiedote)

Taitoluistelun SM-mitaleista kilpaillaan naisten, miesten sekä juniorityttöjen ja -poikien yksinluistelussa sekä jäätanssissa 17.-19.12. Turussa, Kupittaan jäähallissa.

Naisten sarjan ennakkosuosikki on tänä vuonna Kiira Korpi, joka voitti kaksi viikkoa sitten uransa ja Suomen taitoluisteluhistorian ensimmäisen GP-osakilpailun Pariisissa. Viime vuoden Suomen mestari Laura Lepistö ei osallistu SM-kilpailuun jalkavaivojen takia. Lepistö joutuu edelleen parantelemaan syksyn aikana kipeytynyttä akillesjännettään.

SM-kisat ovat viimeinen näytönpaikka kohti EM-kisoja, jotka luistellaan Sveitsin Bernissä 24.-30.1. Naisissa Suomella on kilpailuun kolme paikkaa.  SM-mitaleille ja EM-kilpailuihin tähtää tänä vuonna tukku nuoria lupauksia kuten Cecilia Törn, Alisa Mikonsaari ja Beata Papp. EM-valinnat tehdään korkeimman Season Best (SB) pistemäärän perusteella. Suomen Taitoluisteluliitto on kuitenkin myöntänyt Laura Lepistölle, viime vuoden arvokisamitalistina, osallistumisoikeuden EM- ja MM-kilpailuihin.

Miesten sarjassa Ari-Pekka Nurmenkari on hallitseva Suomen mestari. Kauden tähänastisesta kotimaisesta kärkituloksesta vastaa kuitenkin 16-vuotias Bela Papp, joka asuu ja harjoittelee Kanadan Vancouverissa. SM-mitaleille mielii myös viime vuoden junioreiden Suomen ja Pohjoismaiden mestari Viktor Zubik sekä viime vuoden miesten SM-pronssimitalisti Valtter Virtanen.  Miehille on tarjolla EM-kilpailuihin yksi edustuspaikka.

Jäätanssissa on mukana kolme paria; Henna Lindholm- Ossi Kanervo senioreissa sekä junioreissa Olesia Karmi-Max Lindholm ja Laima Krasnitskaja-Jussiville Partanen.

*********

Kilpailun järjestää Turun Riennon Taitoluistelu ry:

http://trt.sporttisaitti.com/yksinluistelun_ja_jaatanssin_sm/

Kilpailun aikataulu

La 18.12.2010 Lyhytohjelma/-tanssikilpailut

10.00 – 12.35

SM-juniorit tytöt

12.50 – 13.20

SM-juniorit ja SM-seniorit jäätanssi

13.20 – 14.00

SM-juniorit pojat

14.20 – 15.15

SM-seniorit miehet

15.30 – 16.50

SM-seniorit naiset

Su 19.12.2010 Vapaaohjelma/-tanssikilpailut

10.30 – 13.25

SM-juniorit tytöt

13.40 – 14.10

SM-juniorit ja SM-seniorit jäätanssi

14.10 – 14.55

SM-juniorit pojat

15.15 – 16.25

SM-seniorit miehet

16.40 – 18.15

SM-seniorit naiset

 

 


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024