Uutiset

Nuorelta Suomelta tukea taitoluistelun harjoittelukulttuurin vahvistamiseen

Nuori Suomi ry on myöntänyt Suomen Taitoluisteluliitolle 15 000 €:n tuen projektiin, jossa vahvistetaan ja kehitetään nuorten taitoluistelijoiden harjoittelukulttuuria.

 

Taustaa

Taitoluisteluliitto on ollut Suomen Olympiakomitean ohjaamassa huippu-urheilujärjestelmän kehitysprosessissa vuosina 2007-2009, jossa liitto kiteytti prosessin tuloksena Huipputaitoluistelun kehitysohjelman 2010-luvulle. Kehitysohjelma koostuu yhdeksästä hankkeesta.

Liiton strateginen kärkihanke on Taitoluistelun valmennuslinja -hanke, jonka yksi ydinkysymys on 11–15 -vuotiaiden urheilijoiden arkiharjoittelun laatu ja määrä seuravalmennuksessa sekä arkiharjoittelun tukeminen liiton valmennusryhmätoiminnassa.

Osana taitoluistelun valmennuslinja -hanketta, liitto uudisti nuorten valmennusjärjestelmäänsä keväällä 2010. Projekti 2010 -ryhmän nimellä toiminut lahjakkaiden nuorten ryhmä lakkautettiin ja tilalle perustettiin kaksi nuorten valmennusryhmää; Talent -ryhmä (9-13 -vuotiaat) ja Nuorten maajoukkue (11–15 -vuotiaat). Uudistuksen taustalla oli pyrkimys keskittyä nykyistä paremmin urheilijoiden herkkyyskaudet huomioivaan valmennukseen, urheilijaksi kasvamisen teemoihin ikäkausittain sekä yhteistoimintaan valmennusryhmien urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien kanssa.

Harjoittelukulttuurin kehittämisen konkreettisia tavoitteita ovat mm. seuraavat:

– lisätä luistelijoiden tietoja ja taitoja sekä lisätä omatoimista harjoittelua viikko- ja vuositasolla
– rakentaa konkreettisia verryttely- ja harjoittelumalleja sekä yleisiä verryttelyyn liittyviä osioita
– työstää palautumiseen ja liikkuvuusharjoitteluun liittyviä osioita
– osaamista täydentäviä koulutuksia valmentajille


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024