Uutiset

ISU Nordic Development Vierumäellä onnistui upeasti

ISU Nordic Development projektin toinen koulutusjakso Vierumäellä onnistui erinomaisesti.  Koulutusjaksolle osallistuneet valmentajat, luistelijat, tuomarit ja tekniset spesialistit olivat yhdessä sitä mieltä, että koulutuksen anti oli kaikkia osapuolia hyödyttävä.

ISU:n ja Suomen Taitoluisteluliiton edustajana leirillä oli Marie Lundmark. ISU:n Teknisen komitean puheenjohtaja Alexander Lakernik oli puolestaan kertomassa uusista sääntömuutoksista ja koulutti valmentajia, tuomareita sekä teknisiä spesialisteja kontrollereita. Leirin yhtenä tarkoituksena olikin kehittää ja vahvistaa valmentajien sekä arvioitsijoiden välistä yhteistyötä.

Peter Johansson oli kertomassa pohjoisamerikkalaisesta seurojen sisäisestä valmessussysteemistä, joka poikkeaa vahvasti suomalaisesta systeemistä. Aihe herättikin paljon keskustelua.

Kansainvälisiä kouluttajia Vierumäellä olivat myös valmentaja Alexander Vedenin (USA) sekä kouluttaja-asiantuntijat Valerie ja Barry Bartlett Kanadasta.

Kun sunnuntaina  koitti kotiinlähdön aika, lähes 40 pohjoismaalaista ja virolaista 10-14 vuotiasta luistelijalahjakkuutta hyvästelivät toisensa haikein mielin. Uusia kansainvälisiä ystävyyssuhteita oli viikon aikana muuodostunut ja siten yksi tärkeä tavoite oli saavutettu silläkin tasolla.

Alkuviikosta Suomen Taitoluisteluliitto järjestää valmentajille Vierumäellä täydennyskoulutusta, joten monet valmentajat jäivät jatkamaan opistolle vielä pariksi päiväksi.

************************

Kehitys- ja koulutustyötä nuorten luistelijoiden valmentautumisen eteen tehdään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä, kansainvälisin voimin. Vierumäellä käynnistyi keväällä 2010 taitoluistelun kansainvälinen valmentajakoulutusohjelma ISU Development Project, jota Vierumäki isännöi yhdessä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa. Projekti kestää yhteensä neljä vuotta jonka aikana kerätään lajista lisää tietoa harjoittelun havainnoinnin, testaamisen ja luentojen kautta. Projektissa paneudutaan ensisijaisesti lajin herkkyyskauden huomioivaan valmentamiseen.

 

Projektin toinen koulutusjakso on 18.-22.8.2010. Projektiin on kutsuttu kustakin Pohjoismaasta ja Virosta noin kuusi iältään 10-14-vuotiasta luistelijaa valmentajineen. Suomesta mukaan on valittu kuusi potentiaalista tulevaisuuden lupausta. Paikalla on yhteensä yli 100 kansainvälistä osallistujaa.

 

Vierumäelle on kutsuttu huippuvalmentajia Kanadasta ja Venäjältä. Suomalaista osaamista edustavat mm. Lilli Helpi (tanssi / liikkuvuus) sekä Leena Laaksonen (tuomarointi).

 

Koulutusta tukee kansainvälinen luisteluliitto ISU.


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024