Uutiset

Rockettesille MM-kulta, Marigoldille hopeaa

(lehdistötiedote)

Suomelle muodostelmaluistelun MM-kulta ja -hopea

Suomen Rockettes on voittanut muodostelmaluistelun maailmanmestaruuden. Kilpailu käytiin Yhdysvaltojen Colorado Springsissä varhain sunnuntai-aamuna Suomen aikaa. Päivä oli suomalaisille täydellinen, sillä Suomen Marigold IceUnity otti kilpailussa MM-hopeaa. Pronssille luisteli Yhdysvaltojen joukkue Haydenettes.

Rockettes, joka edustaa Helsingin Taitoluisteluklubia, voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman ja kasasivat yhteispisteet 223,90. Joukkue lähti vapaaohjelmaansa hienoisen etumatkan turvin ennen Yhdysvaltojen joukkuetta. Vapaaohjelma ”Catch me if you can” (ota kiinni jos saat) onnistui kuitenkin nimensä mukaisesti, eikä yhdysvaltalaisista ollut suomalaisten kiinniottajaksi. Sen sijaan kilpailun huikeimmasta noususta vastasi Suomen Marigold. Vahva vapaaohjelma nosti joukkueen viidenneltä sijalta hopealle yhteispistein 216,98. Vapaaohjelmassa eroa Rockettesin hyväksi oli vajaa piste.

Rockettesille jaettiin virallisten MM-mitalien lisäksi, myös nk. kultaiset pikkumitalit osakilpailujen voitoista.

– Voitto tuntuu erityisen hienolta koska se tuli melko selkeästi. Oman vapaaohjelmasuorituksemme jälkeen luottamus voittoon oli melko korkealla, vaikka jälkeemme luistelikin vielä kaksi joukkuetta.

– Olemme tehneet työtä hyvin määrätietoisesti ja nyt se palkittiin MM-kullalla. Arvostan erityisesti sitä, että tytöt pystyivät tiukassa paikassa tekemään sen mihin he pystyvät, Rockettesin valmentaja Kaisa Nieminen sanoi.

Marigoldia valmentava Anu Oksanen iloitsi joukkueensa noususta MM-mitalille, vaikka kultaa lähdettiin hakemaan.

– Tytöt taistelivat ohjelmansa loppuun, vaikka alun läpimenossa tulikin pientä törmäilyä. Olisin mielellään toivonut joukkueelle voittoa vapaaohjelmasta. MM-hopea ja nousu viidenneltä sijalta on kuitenkin loistava saavutus.

– Lähdemme Coloradosta pariksi päiväksi Chicagoon nauttimaan suurkaupungin tunnelmasta ja sitten palaamme Suomeen. Nollaamme menneen kauden ja sen jälkeen alkaakin uusien ohjelmien ideointi ja suunnittelu. Ennen kesää niitä ei kuitenkaan kannata alkaa työstämään. Odotetaan sääntömuutoksia ensin, Oksanen sanoi.

Tulos on Suomelle historiallinen, sillä koskaan aiemmin suomalaiset eivät ole voittaneet samoissa MM-kilpailuissa sekä kultaa että hopeaa. Kultaa ja pronssia on tullut vuosina 2004 ja 2006. Molempina vuosina Marigold voitti kultaa, Rockettesin ollen kolmansia. Ennen Coloradon jättipottia, suomalaiset ovat haalineet vuodesta 2000 järjestetyistä lajin MM-kilpailuista yhteensä 12 mitalia. Kultaa Suomi on saavuttanut vuosilta 2002, 2004 ja 2006 (Marigold IceUnity) ja vuodelta 2008, jolloin Rockettes voitti ensimmäisen kultamitalinsa. Viime vuonna Suomen Team Unique, saavutti hopeaa, Marigoldin ollessa kuudes. Nyt korkeimmalla pallilla seisonut Rockettes jäi silloin kisajoukkueesta kokonaan.

Suomalaisesta muodostelmaluisteluosaamisesta kertoo paljon se, että kolmanneksi tullutta yhdysvaltalaisjoukkuetta valmentaa suomalainen valmentaja Saga Krantz. Krantz on Kaisa Niemisen entinen oppilas.

Suomalaisten huikea tulos merkitsee sitä, että myös ensi vuonna Suomella on kaksi paikkaa MM-kilpailuihin. Ensi vuonna MM-kilpailut järjestetään Helsingissä.

Tulokset:

http://www.isuresults.com/results/syswc2010/CAT001RS.HTM


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024