Uutiset

Lauran MM-mitalikahvit olivat iso tapahtuma

Lauraa juhlittiin isosti

Laura Lepistön MM-pronssimitalia juhlittiin SLU-talolla Helsingissä tiistaina 30. maaliskuuta. Paikalle saapui arvovaltainen joukko onnittelijoita. Ilahduttavaa oli, että tasavallan presidenttikin ehti kiireiltään puoleksi tunniksi mukaan. Hän luovutti Lauralle Vancouverista hankkimansa punaiset lapaset. Kyseessä eivät olleet mitkä tahansa hanskat vaan viralliset olympialapaset. Ne olivatkin Lauralle mieluisat, sillä hän oli yrittänyt itsekin niitä ostaa Vancouverista, mutta olivat suosionsa vuoksi jo loppuneet kaupoista. Onnittelijoiden joukossa oli myös mm. taitoluistelun uranuurtaja, "Grand Lady" Jane Erkko, Taitoluisteluliiton kunniapuheenjohtaja, ministeri Marjatta Väänänen sekä Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen.

Mitalikahveilla oli luonnollisesti myös Lauran valmentaja Virpi Horttana, EsJT:n edustajia sekä Lauran kotoisia tukijoukkoja.

SLU-talon väen lisäksi paikalla oli valtava määrä lehdistön edustajia, jotka ikuistivat pronssimitalistin jokaisen hetken.

Laura hehkui onnea ja iloa vaikka pyöritys Torinon MM-kilpailun jälkeen onkin ollut melkoista. Taitoluisteluliiton henkilökunta oli ylpeitä saadessaan järjestää tämän hienon ja historiallisen tilaisuuden. SLU-talossa kuiskittiinkin, että vastaavanlaisia juhlallisuuksia on talossa harvoin nähty.

Sivulle on koottu Sari Niskasen upeita kuvia tilaisuudesta.


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024