Uutiset

Muodostelmaluistelun SM-kisat Barona Areenalla

Lehdistötiedote 22.2.2010

Muodostelmaluistelijat kilpailevat SM-titteleistä viikonloppuna

Muodostelmaluistelijat kamppailevat Suomen parhaiden joukkueiden titteleistä 27.-28.2. Espoon Barona Areenalla. SM-seniorisarjassa kilpailee 4 joukkuetta ja SM- juniorisarjassa sekä SM-noviisisarjassa molemmissa 12 joukkuetta. Muodostelmaluistelussa Suomen mestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 1991, joten kyseessä on lajin 20:s mestaruustaisto.

Viime vuoden senioreiden Suomen mestari Marigold IceUnity (Helsingin Luistelijat) on luistellut Suomen mestariksi 11 kertaa. SM-pronssille luistellut Rockettes (Helsingin Taitoluisteluklubi) on selviytynyt mestariksi 8 kertaa. Molemmat joukkueet ovat käytännössä jo varmistaneet paikkansa kevään MM-kilpailuihin, mutta lähtevät silti taistelemaan tosissaan Suomen ykkösjoukkueen tittelistä.

– SM-kilpailut ovat MM-kisojen ohella kauden toinen päätavoitteemme. SM-kilpailut ovat siis meille todella tärkeä kilpailu. Tavoitteemme on uusia viime vuoden kulta, joka tarkoittaisi SM-voitoissamme tusinan täyttymistä, Marigoldin valmentaja Anu Oksanen sanoo.

– Lähdemme hakemaan SM-kilpailusta itsevarmoja suorituksia ja tavoitteenamme on tietenkin voittaa SM-kultaa. Lyhytohjelmamme ovat olleet läpi vuoden huikeita, mutta vapaaohjelmat ovat Suomen kilpailuissa jääneet rikkonaisiksi. Nyt siihen on tehty muutoksia, jotka ovat tehneet ohjelmasta mielenkiintoisemman ja vahvemman. On hienoa, että voimme viikonlopun kilpailussa keskittyä vain SM-kisaan, koska MM-valintapaineet ovat osaltamme pois, Rockettesin valmentaja Kaisa Nieminen pohtii.

Viime kaudella Suomen menestynein joukkue oli Team Unique (Helsingfors Skridskoklubb), joka saavutti SM-hopeansa lisäksi ainoana suomalaisjoukkueena MM-mitalin, hopean. Team Uniquella ei ole sen sijaan vielä SM-voittoa. Kulunut kausi ei ole ollut joukkueelle yhtä hohdokas kuin viime kausi.

– Joukkueemme tavoitteena on tehdä kaksi puhdasta ohjelmaa ja katkaista kaatumisputki, joka meitä on vaivannut. Ikävä kyllä pääsimme tällä kaudella käyntiin puoli vuotta liian myöhään, joka aiheutti meille sen että SM-kilpailu on meille kevään päätöskisa. Haluamme silti nauttia kilpailusta ja aloittaa sen jälkeen valmistautumisen ensi kauteen, Team Uniquen valmentaja Mirjami Penttinen sanoo.

Junioreissa ja noviiseissa kovin SM-taisto käytäneen niin ikään pääkaupunkiseudun joukkueitten kesken. Molempien sarjojen viisi tämän hetken kotimaista kärkijoukkuetta tulevat Helsingistä, Vantaalta ja Espoosta.

Muodostelmaluistelu on taitoluisteluperheen nuorin lajimuoto, mutta hyvin suosittu mitä tulee harrastajamääriin Suomessa. Muodostelmaluistelujoukkueita on maassamme 126 ja niissä harrastaa yhteensä noin 2500 eri-ikäistä taituria.

Suomalainen muodostelmaluistelu on maailmanhuippua. Vuodesta 2000 lähtien järjestetyissä lajin MM-kilpailuissa Suomi on voittanut 12 mitalia, joista 4 on kultaista. Junioreiden epävirallisissa MM-kilpailuissa World Challenge Cupissa mitaleja on kertynyt 14, joista kultamitaleja on jopa 8.

Lehdistöä pyydetään akkreditoitumaan SM-kilpailuun osoitteessa: http://evt.sporttisaitti.com/muodostelmaluistelun_sm-kilpailu2/media_akkreditointi/

Kilpailun järjestää Etelä-Vantaan Taitoluistelijat

Kilpailun alustava aikataulu:

La 27.2.

(klo 12.25 SM-juniorit hopeafinaali, lyhytohjelma)

klo 13.00 SM-juniorit, lyhytohjelma

klo 15.30 SM-seniorit, lyhytohjelma

Su 28.2.

klo 12.30 SM-noviisit, vapaaohjelma

(klo 14.35 SM-juniorit hopeafinaali, vapaaohjelma)

klo 15.05 SM-juniorit, vapaaohjelma

klo 18.05 SM-seniorit, vapaaohjelma

klo 19.30 palkintojen jako

.


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024