Uutiset ja artikkelit

Taitoluistelun SM-kilpailut: Nurmenkari ja Lepistö mestareiksi

Laura Lepistö naisten Suomen mestariksi

Laura Lepistö (EsJT) voitti naisten taitoluistelun Suomen mestaruuden pistein 167,79. Lyhytohjelmassa loistanut Lepistö epäonnistui sunnuntaina hypyissään. Tuttuun tapaansa Lepistö teki kuitenkin kaiken muun ohjelmassaan niin laadukkaasti että voitti kokonaiskilpailun lopulta ylivoimaisesti. Vapaaohjelman voitti niukasti Tapparan Kiira Korpi, joka sijoittui kokonaiskilpailussa hopealle. Epäonnistuneen lyhytohjelman jälkeen piste-ero Lepistöön oli kuitenkin liian suuri kurottavaksi umpeen. Päivän tyytyväisin luistelija taisi olla kuitenkin pronssille sijoittunut OLK:n Susanna Pöykiö, joka sai kasaan kauden parhaimman vapaaohjelmansa. Pöykiö keräsi yhteispisteet 147,85.

– Keskittymiseni oli tänään ihan väärissä asioissa. Onneksi muutama hyvä hyppy tuli tehtyä, mutta en ollut oikein omassa kuplassani. Olen hyvässä kunnossa, mutta ehkä nyt on vain levon aika, Lepistö sanoi.

– EM-kisoihin en lähde mestarin paineet niskassani, vaan lähden tavoittelemaan vain olympiapaikkaa ja hyviä suorituksia.

Kiira Korpi pystyi kasaamaan itsensä lyhytohjelman pettymyksen jälkeen.

– Ei ollut ihan helppo lähteä eilisen jälkeen kilpailuun. Sain kuitenkin tehtyä rennon suorituksen ja ohjelmani oli tänään ihan laadukas.

– Lähden hyvillä mielin joululomalle. EM-kisojakin ajatellen tilanteeni näyttää ihan hyvältä.

Viime vuoden mestari Korpi joutui luopumaan Jääkuningattaren kruunusta, jonka SM-voittaja saa kiertopalkintona itselleen. Kruunu löytyi pienen etsinnän jälkeen Brita-äidin kaapin päältä.

Susanna Pöykiön alkukausi on ollut epäonninen, sillä vanhat vammat ovat muistuttaneet olemassa olostaan. Sunnuntain suoritus antoi oululaiselle kuitenkin uskoa menestymismahdollisuuksiin

jatkossakin.

– Mahtava nähdä, että sain itsestäni uskoa ja voimaa. Ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kun mennä pää tyhjänä. Olen tyytyväinen, että ne hypyt jotka vedin kiinni tulivat puhtaasti alas.

– Tässä on vielä kivasti aikaa ennen EM.kisoja. Uskon, että siellä taistellaan tosissaan olympiapaikasta, tyytyväinen Pöykiö sanoi.

Suomen Taitoluisteluliitto vahvistaa EM-joukkueen alkuviikosta.

SM-SENIORI NAISET, lopputulokset

1.Laura LEPISTÖ ESJT 167.79

2.Kiira KORPI TAPPARA 159.28

3.Susanna PÖYKIÖ OLK 147.85

4.Alisa MIKONSAARI LL 133.70

5.Minna PARVIAINEN ETK 121.27

6.Henriikka HIETANIEMI HL 114.54


************************

Nurmenkari ylivoimaisesti Suomen mestariksi

Ari-Pekka Nurmenkari (HSK) luisteli kauden ennätyspisteillään 188,07 ylivoimaiseksi Suomen mestariksi. Koovee:n Mikko Minkkinen epäonnistui vapaaohjelmassaan ja jäi hopealle pistein 164,82. Valtter Virtanen (HSK) saavutti pronssia (153,70) luisteltuaan kohtuullisen vapaaohjelman.

Nurmenkarin ohjelma sisälsi monia onnistuneita kolmoishyppyjä, vaikka muutamissa alastuloissa olikin pientä epäpuhtautta. Ohjelma pysyi esityksellisesti kuitenkin hyvin kasassa loppuun saakka.

– Mahtava fiilis. Olen ihan tyytyväinen vaikka petrattavaakin jäi. Kolmois-kolmois yhdistelmä jäi uupumaan. Myös askeleet ja piruetit täytyy myös saada pienellä hienosäädöllä kuntoon.

Nurmenkarin alkukauteen on mahtunut monta kilpailua kuten mm. olympiakarsinnat syyskuussa, jolloin hän hankki Suomelle maapaikan Olympialaisiin. Mies tuumasikin, että syksy kaikkine kilpailuineen saattoi olla liiankin rankka. Katse on suunnattu kuitenkin jo tammikuisiin EM-kilpailuihin, jossa mies tavoittelee paikkaa kymmenen parhaan joukossa.

– Lähipäivien tavoite on ostaa vaimolle joululahja ja nollata hiukan tilannetta. Sitten taas treenaamaan, mestari sanoi.

Suomen Taitoluisteluliitto vahvistaa EM-joukkueen alkuviikosta.

SM-SENIORIT MIEHET, lopputulokset

1.Ari-Pekka NURMENKARI HSK 188.07

2.Mikko MINKKINEN KOOVEE 164.82

3.Valtter VIRTANEN HSK 153.70

4.Samuli TYYSKÄ TTK 140.44

5.Lasse SÄÄKSLAHTI JYTLS 113.64


Tasavallan presidentti EM-kilpailun suojelijaksi 2.12.2022
Haemme markkinointi- ja viestintäpäällikköä 1.12.2022