Uutiset

SM-kilpailut, juniorit/Papp ja Zubik mestareiksi

Beata Papp tyttöjen taitoluistelun Suomen mestari

Beata Papp on uusi taitoluistelun junioreiden Suomen mestari. Juniori Hermestä edustava 14-vuotias Papp keräsi yhteispisteet 126,43. Hopealle luisteli lyhytohjelman voittanut TTK:n Cecilia Törn 118,10 ja pronssille HSK:n Timila Shrestha 116,52.

Papp asuu perheineen Kanadan Vancouverissa ja hän edustaa Suomea ensimmäistä kauttaan.

– Tuntui todella rennolta esiintyä tänään ison yleisön edessä. Olen todella iloinen voitostani. Tämä oli paras ohjelma, jonka olen koskaan tehnyt. Juuri mitään en olisi voinut tehdä paremmin, sanoi tyytyväinen Papp.

Tyttöjen sarjan kärkikolmikko on kokonaisuudessaan lahjakas joukko tyttöjä. Iloinen Beata Papp luisteli itsensä jyväskyläläisyleisön sydämiin intensiivisellä ja varmoilla otteillaan. Lyhytohjelman voittanut Cecilia Törn epäonnistui hiukan vapaaohjelmassa, mutta on vauhdikas ja tyylikäs luistelija joka on kehittynyt viime vuodesta huikeasti. Kolmanneksi tulleen 14-vuotiaan Timila Shresthan valttina on mm. notkeus ja pirteä esiintyminen. Illan onnistujiin lukeutui myös HL:n Juulia Turkkila joka sijoittui vapaaohjelmassa toiseksi.

Beata Pappin veli Bela Papp voitti aiemmin aamupäivällä junioripoikien SM-pronssia. Perheen kaikki neljä lasta luistelevat. Äiti Ulla Papp on valmentaja.

SM-JUNIORI TYTÖT , lopputulokset

1.Beata PAPP HERMES 126.43

2.Cecilia TÖRN TTK 118.10

3.Timila SHRESTHA HSK 116.52

4.Juulia TURKKILA HL 113.27

5.Riina VARJOKARI HL 111.13

6.Noora PITKÄNEN LRTL 110.78

7.Matleena LAAKSO POR 105.62

8.Reetta ROMPPANEN LTL 103.18

9.Sera VAISTÖ JOKA 100.59

10.Laima KRASNITSKAJA KULS 100.08

11.Senni KALJUNEN LL 99.89

12.Lotta KARVONEN VLK 99.15

13.Sofia AHANEN ESJT 99.12

14.Krista PITKÄNIEMI HL 99.00

15.Mala SHRESTHA HSK 95.74

16.Rosaliina KUPARINEN LTL 93.29

17.Jenni AUTIO TTK 91.88

18.Eevi RUUTTI TRT 91.46

19.Liisa IHAMUOTILA TAPPARA 90.42

****************

Zubikille junioreiden SM-kulta

Junioripoikien Suomen mestaruuden voitti HSK:n Viktor Zubik yhteispistein 137,37. TTK:n Julian Lagus sijoittui kilpailussa hopealle pistein 134,64. Pronssia sai Hermeksen Bela Papp, joka voitti mestaruuden viime vuonna. Vapaaohjelmakilpailun voitti TTK:n Otto-Eemeli Laamanen, joka sijoittui kokonaiskilpailussa neljänneksi. Pitkästä aikaa poikien kilpailu muodostui varsin jännittäväksi. Sarjassa kilpailee tukku samantasoisia, valovoimaisia poikia joista useammasta on lupa odottaa varteenotettavia kansainvälisen tason menestyjiä. Tasaväkinen kilpailu on vienyt poikien tasoa roimasti ylöspäin.

Lahjakas Zubik onnistui etenkin lyhytohjelmassaan hypäten siinä kolmoistulppi-kolmoistulppi yhdistelmän. Lyhytohjelman pisteet pitivät hänet kullassa vaikka vapaaohjelma ei aivan yhtä loistokkaasti sujunutkaan. Vapaaohjelmassa kolmoisflip-kolmoistulppi yhdistelmä helpottui hiukan, kaksois-kolmois yhdistelmäksi.

– Ihana voittaa mestaruus. Kolmois-kolmois yhdistelmän helpottuminen harmittaa hiukan. Seuraava tavoitteeni on menestyä PM-kilpailuissa, Zubik sanoi.

Zubik on syntynyt Virossa, mutta asuu perheineen Suomessa ja on saanut oikeuden edustaa Suomea kansainvälisesti vasta tällä kaudella. Mies sijoittui viime vuonna SM-kilpailussa neljänneksi. Zubik harjoittelee Ari-Pekka Nurmenkarin ja Valtter Virtasen kanssa samassa seurassa. Hän kokeekin, että varsinkin Ari-Pekasta on paljon vetoapua harjoituksissa.

– Kun katson Ari-Pekan kolmoisakselia, niin usein se menee sen jälkeen myös minulla, sanoi iloinen mestari.

SM-JUNIORIT POJAT, lopputulokset:

1.Viktor ZUBIK HSK 137.37

2.Julian LAGUS TTK 134.64

3.Bela PAPP HERME 134.49

4.Otto-Eemeli LAAMANEN TTK 130.89

5.Matthias VERSLUIS ESJT 128.12

6.Tino OLENIUS TAPPA 116.74

7.Jussiville PARTANEN TAPPA 109.51

8.Juho PIRINEN LRTL 105.54

9.Filip NORDMAN HSK 98.79


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024