Uutiset

SM-kilpailut, seniorit ja jäätanssi/lauantai

Nurmenkari johtaa hyvällä luistelulla

Ari-Pekka Nurmenkari (HSK) voitti miesten lyhytohjelman vakuuttavalla ohjelmalla ja saavutti pisteet 66,76. Helsinkiläinen hyppäsi kolmoislutz-kaksoistulppi yhdistelmän, kolmoisflipin sekä kolmoisakselin. Helsinkiläinen esiintyi varsin vakuuttavasti, mutta löysi itse vielä parannettavaa ohjelmastaan.

– Olen ihan tyytyväinen vaikka kolmois-kolmois yhdistelmä puuttuikin. Kaikki olisi voinut mennä vieläkin paremmin, mutta tykkäsin tehdä tänään ohjelmaa.

Nurmenkaria kiusannut nilkkakipu ei ole täysin kadonnut, mutta on hellittänyt kuitenkin sen verran että mm. kolmoisakselin harjoittelu on ollut helpompaa. Mies onkin saanut tällä kaudella erityisesti juuri kolmoisakseliinsa varmuutta.

Kooveen Mikko Minkkinen onnistui hänkin lyhytohjelmassaan. Tamperelainen keräsi pisteet 60,28, jotka jäivät vain vähän hänen ennätyspisteistään 61,44. Minkkisen ohjelma sisälsi kolmoistulppi-kolmoistulppi yhdistelmän ja kolmoisflipin. Minkkisen kaksoisakseli tulkittiin arvostelussa kuitenkin yksinkertaiseksi.

– Tänään oli hyvä tahtotila ja luottamus kohdillaan. Mutta akseli sapettaa. Se vei useita pisteitä mennessään, Minkkinen sanoi.

Kilpailussa kolmantena on HSK:n Valtter Virtanen pistein 49,51.

SM-SENIORIT MIEHET LYHYTOHJELMA

1. Ari-Pekka NURMENKARI HSK 66.76

2. Mikko MINKKINEN KOOVEE 60.28

3. Valtter VIRTANEN HSK 49.51

4. Samuli TYYSKÄ TTK 49.35

5. Lasse SÄÄKSLAHTI JYTLS 38.43

Lepistö johtaa naisten sarjaa

Laura Lepistö luisteli SM-kilpailuissa omat uudet lyhytohjelman ennätyspisteet 61,55 ja johtaa kilpailua melko ison piste-eron turvin ennen toisena olevaa Tapparan Kiira Korpea 52,93. Kolmantena on OLK:n Susanna Pöykiö 48,85

Lepistö onnistui vaikeassa kolmoistulppi-kolmoistulppi yhdistelmässä ja kaksoisakselissa, mutta hyppäsi vain kaksinkertaisen ritin. Muutoin Lepistön luistelu oli vahva taidonnäyte hänen osaamisestaan.

– Oli ihan vapautunut ja kiva fiilis luistella. Tänään ohjelmastani löytyi harjoitustaso. Olin tosi iloinen yhdistelmästä, mutta ritissä minulle tuli ajatuskatkos. Se harmittaa.

Lepistön ohjelmaan on tehty viikko sitten uutta koreografiaa, josta luistelijan pitikin itseään ohjelman aikana muistutella.

Korpi ei pystynyt lyhytohjelmassa parhaimpaansa. Hän kaatui kolmoisritin ja hyppäsi vain kaksoislutz-kaksoistulppi yhdistelmän.

– Ohjelma oli selkeä alisuoriutuminen hyppyjen osalta. Minulla saattoi olla liikaa puristusta ja rentous puuttui etenkin hypyistä. Huomisessa vapaaohjelmassa pitää näyttää sitten närhen munat.

Pöykiön epäonneksi koituivat kolmoistulpin sekä kaksoisakselin huonot alastulot.

– Minulla oli kaikin puolin hyvä fiilis lähteä ohjelmaan ja sitä olikin tarkoituksella helpotettukin. Hypyt lähtivät aika kepeästi ja pyörivät vain yli. Turhia virheitä, jotka maksavat tässä nykyisessä systeemissä paljon.

– Kipujen kanssa suunta on ylöspäin. Jos mahdollisuus jatkolle siunaantuu, niin edessä oleva lisäkuukausi tekee varmasti hyvää rutiinin ja varmuuden kannalta Pöykiö sanoi ja viittasi tammikuussa pidettäviin EM-kilpailuihin.

Vapaaohjelmat luistellaan sunnuntaina.

SM-SENIORIT NAISET LYHYTOHJELMA

1. Laura LEPISTÖ ESJT 61.55

2. Kiira KORPI TAPPARA 52.93

3. Susanna PÖYKIÖ OLK 48.85

4. Alisa MIKONSAARI LL 47.22

5. Minna PARVIAINEN ETK 43.72

6. Henriikka HIETANIEMI HL 39.94

Jäätanssi

Jäätanssia johtavat pakollisen tanssin ja rytmitanssin jälkeen HSK:n Oksana Klimova –Sasha Palomäki ennen paria Henna Lindholm – Ossi Kanervo (HSK). Junioreissa kilpailua johtavat HSK:n Olesia Karmi – Max Lindholm.

JÄÄTANSSI SENIORIT

1. Oksana Klimova – Sasha Palomäki HSK 63,22

2. Henna Lindholm – Ossi Kanervo HSK 55,48

JÄÄTANSSI JUNIORIT

1. Olesia Karmi – Max Lindholm HSK 64,55

SM2010 Tulossivut, http://www.figureskatingresults.fi/results/0910/SM2010%20Jkl/index.htm


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024