Uutiset

Susanna Pöykiö Skate America gp-kilpailun 11:s

Susanna Pöykiö putosi lyhytohjelman yhdeksänneltä sijalta 11:ksi Skate America gp-kilpailussa Lake Placidissa. Pöykiö keräsi pistesaldon 124,22. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Korean Yu-Na Kim pistein 187,98. Kim voitti toiseksi tulleen Yhdysvaltojen Rachael Flattin (174,91) reilulla 13:lla pisteellä vaikka joutuikin tunnustamaan Flattin paremmaksi vapaaohjelmaosuudessa. Korealainen luisteli lyhytohjelmassa uudet maailmanennätyspisteet 76,28. Kolmanneksi sijoittui Unkarin Julia Sebestyen 159,03.

Oululainen selvitti hyppyjen osalta kolmoissalchow- sekä kolmoistulppi-yhdistelmät. Kolmoislutzin hän kaatui ja muiden hyppyjen kohdalla tapahtui helpotuksia jolloin kierrokset jäivät vajaiksi. Pöykiön valmistautuminen kilpailuun ei ollut paras mahdollinen, sillä penikkatulehdus sekä vanha selkävaiva ovat pistäneet hänet keventämään harjoitteluaan jonkin verran, lokakuisen Finlandia Trophyn jälkeen. Varsinkin hypyissä selkävaiva on muistuttanut olemassaolostaan eikä tarvittavaa rutiinia ole saatu ohjelmasuorituksiin vielä tarpeeksi. Penikkatulehdus esti häntä osallistumasta Moskovan gp-kilpailuun lokakuun lopulla.

– Olen kuitenkin ihan hyvällä mielellä, sillä jonkinlainen henkinen kynnys tuli täällä ylitettyä vaikka olo ei ollutkaan selän puolesta kovin hyvä, Pöykiö sanoi.

– Koska en ole pystynyt tekemään hyppyjen osalta tarvittavaa määrää ohjelman läpimenoja, niin täällä se näkyi rentouden puutoksena juuri hypyissä. Myöskään omaan tekemiseen ei ole vielä täyttä luottamusta.

Vaikka kilpailusuoritus ja pisteet jäivätkin kauas Pöykiön normaalista tasosta, löysi hän kuitenkin kokonaisuudesta positiivisia asioita.

– Onneksi lähdin tänne, sillä näitä kilpailutilanteita tarvitaan. Huomasin, että monissa asioissa on menty kuitenkin eteenpäin. Mukavaahan tuolla loppujen lopuksi oli luistella, vaikka hiukan olikin aluksi epäileväinen olo, Pöykiö totesi.

http://www.isuresults.com/results/gpusa09/index.htm

***********************************

Pöykiö yhdeksäntenä Skate America GP-kilpailussa

Susanna Pöykiö on lyhytohjelman jälkeen yhdeksäntenä Skate America GP-kilpailuissa Lake Placidissa. Oululainen keräsi lyhytohjelmasta pisteet 46,72. Kilpailua johtaa uusin maailmanennätyspistein 76,28 viime kevään maailmanmestari Korean Yu-Na Kim. Toisena, yli 17 pistettä Kimistä jääneenä on Yhdysvaltojen Rachael Flatt pistein 58,80 ennen Unkarin Julia Sebestyeniä 58,54.

Pöykiön epäonneksi koituivat sekä kolmoislutz-kaksoistulppi hyppy-yhdistelmä että soolo kolmoisflippi, joka jäi vain kaksinkertaiseksi. Hyppy-yhdistelmä jäi hiukan vajaaksi jonka lisäksi hän kosketti kädellä jäätä ennen jälkimmäistä hyppyä. Kaksoisaksel onnistui sen sijaan kevyesti. Myös Trio Töykeiden musiikkiin tehty Vanhoja poikia viiksekkäitä –ohjelma oli saanut uutta kevyempää ilmettä sitten Pöykiön edellisen kilpailun, lokakuisen Finlandia Trophyn.

Kilpailu käytiin myöhään lauantai-iltana Yhdysvaltojen aikaa. Viikon puolivälissä Yhdysvaltoihin matkustanut Pöykiö koki myöhäisen ajankohdan itselleen haastavaksi ja myönsi sen vaikuttaneen jonkin verran vireystilaansa.

– Eihän se ohjelma valitettavasti nappiin mennyt, vaikka harjoitukset ovatkin menneet suhteellisen hyvin. Kilpailun venyminen illan puolelle harmitti ja aikaeron kannalta se olikin haastavin vaihtoehto, Pöykiö sanoi.

– Ei tähän kisasuoritukseen voi pettynytkään olla, mutta ei myöskään tyytyväinen. Huomenna vapaaohjelmassa suunta ylöspäin, Pöykiö totesi.

Pöykiö ei osallistunut ensimmäiseen GP-kilpailuunsa Moskovassa, penikkatulehduksen vuoksi. Skate American naisten vapaaohjelma luistellaan sunnuntaina klo 21.00 Suomen aikaa.

Susannan lyhytohjelma YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=UE136QjKEys

Aikataulut ja tulokset: http://www.isuresults.com/results/gpusa09/index.htm


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024