Uutiset

Paloheinän jäähallissa kouluttautui 66 valmentajaa

Torstaina Helsingin Paloheinän jäähallissa järjestettiin valmentajille samanaikaisesti kaksi koulutusta. Toisen vetäjänä toimi Virpi ”Vippe” Horttana ja toisen Maikki Uotila-Kraatz. Koulutuksiin osallistui yhteensä 66 yksin- ja muodostelmaluisteluvalmentajaa ympäri Suomea.

Virpi Horttanan hyppyklinikalla teemana olivat nimensä mukaisesti hypyt. Laura Lepistön valmentajana tunnettu Horttana paneutui kaksoisakselin ja kolmoishyppyjen tekniikkaan sekä niihin valmistaviin harjoitteisiin. Yhteensä neljän jäätunnin välissä, lounastauolla, Vippe kertoi valmentajauransa alkumetreistä, haasteista ja omista työskentelytavoistaan.

Toisella jääradalla syvennyttiin Maikki Uotila-Kratzin johdolla askeltekniikkaan ja –harjotteisiin. Kanadassa valmentajana ja koreografina toimiva Maikki piti valmentajille myös salitunnin, jossa läpikäytiin kehonhallintaa ja uusia liikeratoja.

Molemmat koulutukset koettiin hyödyllisiksi. Itse asian lisäksi tärkeänä koettiin uusien virikkeiden saaminen.


Special Olympics -talvimaailmankilpailuista kultaa ja hopeaa 14.3.2025
Jääurheiluolosuhteet kuntoon – liikuntaa ja huippu-urheilua tukemaan   11.3.2025