Uutiset

WCCJ: Team Fintasticille kultaa, Musketeersille pronssia

Suomelle kultaa ja pronssia muodostelmaluistelun nuorten MM-kisoissa

Suomen Team Fintastic voitti Sveitsin Neuchatelissa muodostelmaluistelun junioreiden epävirallisen maailmanmestaruuskilpailun World Challenge Cup for Juniors. Joukkue voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman ja saavutti yhteispisteet 186,78. Suomalaismenestystä täydensi Musketeers sijoittumalla pronssille. Hopeaa saavutti Kanadan joukkue Nexxice.

Helsingin Taitoluisteluklubia edustava Team Fintastic on voittanut maailmanmestaruuden jo kolmesti peräkkäin vuosina 2007, 2008 ja 2009. Helsingin Luistelijoita edustava Musketeers puolestaan uusi viime vuonna saavuttamansa pronssimitalin.

– Vapaaohjelmassamme sattui pieni pyllähdys, mutta se ei lopulta vaikuttanut ohjelmaamme kokonaisuutena. Teimme muutoin molempina päivinä hyvät puhtaat ohjelmat, sanoi joukkueen valmentaja Kaisa Nieminen.

– Kanada haastoi meidät ja kilpailusta tuli lopulta yllättävän kova. Muutoinkin junioreiden taso on noussut selvästi, joka on hyvä asia. Tänään kuitenkin Fintastic oli fantastik.

Kilpailussa oli mukana 20 joukkuetta 15:sta eri maasta. Suomalaiset ovat hallinneet Vuodesta 2001 lähtien järjestettyjä MM-kilpailuja melko suvereenisti. Suomalaiset joukkueet ovat voittaneet maailmanmestaruuden kahdeksan kertaa. Kultaa Suomeen ovat tuoneet juuri Team Fintastic ja Musketeers.

Lisätietoa: www.wccj2009.com

Onnea!

*****************

Muodostelmaluistelun junioreiden epäviralliset MM-kilpailut World Challenge Cup for Juniors, käynnistyi suomalaisittain vahvasti. Suomen Team Fintastic johtaa kilpailua lyhytohjelman jälkeen ja Suomen toinen joukkue Musketeers on kolmantena. Kilpailussa toisena on Kanadan Nexxice.

Kahden viime vuoden maailmanmestarijoukkue Team Fintastic keräsi lyhytohjelmastaan pisteitä 72,07. Viime vuoden MM-pronssimitalisti Musketeers, joka voitti Suomen mestaruuden viikko sitten, sai pisteitä 68,52.

Kilpailussa on mukana 20 joukkuetta 15:sta eri maasta. Suomalaiset ovat hallinneet Vuodesta 2001 lähtien järjestettyjä kilpailuja melko suvereenisti. Suomalaiset joukkueet ovat voittaneet kultaisen mitalin seitsemän kertaa. Kultaa Suomeen ovat tuoneet juuri Team Fintastic ja Musketers. Team Fintastic edustaa Helsingin Taitoluisteluklubia ja joukkuetta valmentaa Kaisa Nieminen. Musketeers puolestaan edustaa Helsingin Luistelijoita, valmentajanaan Anu Oksanen.

Vapaaohjelma luistellaan lauantaina klo 16.50.

Lisätietoa www.wccj2009.com


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024