Uutiset

Suomalaiset voitokkaina Praha Cupissa

Kilpailun www-sivut: http://www.praguecup.cz/index.html

Marigold Ice Unity voitti Praha Cupin

Suomen Marigold Ice Unity voitti kovatasoisen kasainvälisen muodostelmaluistelukilpailun Praha Cupin myöhään sunnuntai yönä. Joukkue nousi voittoon lyhytohjelman jälkeiseltä toiselta tilalta voitettuaan vapaaohjelman. Helsinkiläisjoukkue keräsi 204,08 pistettä.

– Joukkueella oli tänään hyvä fiilis ja vahva lataus säilyi läpi ohjelma. Joukkue selkeästi halusi näyttää mitä osaaa. Taisteluasenne näkyi luistelijoiden tekemisissä koko päivän, valmentaja Anu Oksanen iloitsi.

Oksanen jakoi kiitosta myös rockyhtye Nightwishin Tuomas Holopaiselle, jonka säveltämään kappaleeseen, The Poet and The Pendulum, Marigold tällä kaudella luistelee.

– Tämän päivän ohjelma luisteltiin ylpeänä ja tunteella Tuomas Holopaiselle, jonka ansiosta meillä on niin upea musiikki luisteltavanamme.

Suomen menestystä täydensi vahvaa kautta luisteleva Team Unique, sijoittumalla toiseksi pistein 203,74. Joukkue hävisi voittajalle vain 0,34 pistettä. Team Uniquelle tärkeä päänahka oli kuitenkin selkeä voitto Ruotsin moninkertaisesta maailmanmestarista Team Surpsisestä. Ruotsalaiset voittivat lyhytohjelman, mutta romahtivat vapaaohjelmassaan neljänsiksi. Team Surprise keräsi viikonlopun aikana 198,80 pistettä.

– Vapaaohjelmamme oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan paras mahdollinen. Molemmista ohjelmista jäi hiukan hampaankoloon, mutta kokonaisuuteen voimme olla ihan tyytyväisiä, Team Uniquen valmentaja Mirjami Penttinen sanoi.

Juniorisarjan voittajaksi luisteli Suomen Ice Steps.

Seniorit, lopputulokset:
1. Marigold Ice Unity FIN 204.08
2. Team Unique FIN 203.74
3. Team Surprise SWE 198.80
4. Paradise RUS 197.66
5. Miami University USA 184.18
6. Boomerang SWE 167.62
7. Team Berlin 1 GER 156.48
8. Hot Shivers ITA 146.56
9. United Angels GER 144.36
10. Olympia CZE 127.18
11. Zagreb Snowflakes CRO 108.36
12. Balance CZE 105.74

Juniorit, lopputulokset:
1. Ice Steps FIN 167.32
2. Gold Ice CAN 158.90
3. Convivium SWE 156.96
4. Stella Polaris FIN 145.94
5. Miami University USA 144.04
6. Sun City Swing FIN 144.00
7. Colonials USA 138.70
8. Ice Diamonds FIN 136.84

Mukana 19 joukkuetta.

**********************************************
Noviisi -sarjan voitti ylivoimaisesti Suomen Sun City Synchro pistein 48,62.

Tulokset: http://www.praguecup.cz/results/CAT331RS.HTM

Juniorit:
Lyhytohjelma, juniorit
1. Ice Steps Finland 67,88
2. Convivium Sweden 60,10
3. Stella Polaris Finland 59,36
4. Gold Ice Canada 55,50
5. Ice Diamonds Finland 54,64
6. Sun City Swing Finland 54,56

Mukana 19 joukkuetta

Seniorit:
Suomalaiset muodostelmaluistelujoukkueet Marigold Ice Unity ja Team Unique ovat molemmat hyvissä asetelmissa lyhytohjelman jälkeen Prahassa luisteltavassa kansainvälisessä kilpailussa. Helsingin Luistelijoita edustava Marigold Ice Unity on kilpailussa toisena pistein 74,62 ja Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique kolmantena pistein 74,44. Kilpailua johtaa Ruotsin moninkertainen maailmanmestari Team Surprise pistein 76,20.

– Ihan kivasti meni. Ohjelmamme oli tänään sellainen siisti ja rauhallinen rutiinisuoritus. Kaatumisia ei tullut, mutta uskon että joitain tasoja emme ole saaneet läpi haluamallamme tavalla, sanoi Marigoldin valmentaja Anu Oksanen heti lyhytohjelmasuorituksen jälkeen.

Lyhytohjelma, seniorit:
1. Team Surprise Sweden 76,20
2. Marigold Ice Unity Finland 74,62
3. Team Unique Finland 74,44

http://www.praguecup.cz/results/CAT329RS.HTM


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024