Uutiset

Taitoluistelun SM-kilpailut: ensimmäisen kisapäivän uutisia ja tuloksia

Jäätanssijat kilpailivat Finnstepissä

Taitoluistelun SM-kilpailuissa nähtiin historiaa kun jäätanssijat esittivät ensimmäisen kerran kilpailutilanteessa pakollisena tanssina Finnstepin. Tanssi on Susanna Rahkamon ja Petri Kokon sekä heidän valmentajansa Martin Skotnickyn kehittämä tanssi. Finnstep on ensimmäistä kautta pakollisten tanssien ohjelmistossa.

Petri Kokko ja Susanna Rahkamo katsoivat tanssia katsomosta tarkkaavaisin silmin. Tanssissa tuli esille ne vaikeudet, joita he olivat etukäteen pelänneetkin. Rahkamo – Kokon vinkit suomalaispareille olivat selvät.

– Suomalaiset ovat tehneet hyvä työtä. Luistelupotkua pitäisi kuitenkin vielä keventää ja moottoriin pitäisi saada enemmän kierroksia. Ei vääntöä vaan nopeutta lisää, Kokko analysoi.

Finnstep saa kansainvälisen ensi-illan Helsingin EM-kilpailuissa tammikuussa. Kokon mielestä tanssi tulee tuomaan hyvin eroja parien välille.

– Parit tulevat olemaan hyvin samalla viivalla. Nyt nuorilla pareillakin on mahdollisuus, sillä kukaan kokeneimmistakaan pareista ei ole luistellut tanssia vasta kuin vuoden Kokko sanoi.

Pakollisen tanssin jälkeen senioreiden SM-jäätanssikilpailua johtaa odotetusti Oksana Klimova – Sasha Palomäki pistein 25,44. Toisena kilpailussa ovat Henna Lindholm – Ossi Kanervo 14,33.

Junioreiden kilpailua johtaa Olesia Karmi – Eero Kivinen 19,87. Toisena kilpailussa ovat Riikka Peura – Max Lindholm 19,46.

*********************************

Bela Papp lyhytohjelman johodssa

Taitoluistelun SM-junioripoikien lyhytohjelmakilpailun voitti odotetusti viime vuoden Suomen mestari Bela Papp. Papp sai pirteästä ohjelmastaan raikuvat aplodit, vaikka joutuikin ottamaan jäästä tukea salchowin alastulossa.

– Olen ihan tyytyväinen ohjelmaan, vaikka tyhmä virhe salchowissa hiukan harmittaakin. Huomisessa vapaaohjelmassa teen kaikki kolmoisflippiin asti papp päätti.

Vancouverissa harjoittelevan Pappin tavoitteen on lunastaa paikka junioreiden MM-kilpailuihin.

Junioripojat, lyhytohjelman tulokset:

Tulokset pojat

1 Bela Papp HL 49,91

2 Otto-Eemeli Laamanen TTK 48,94

3 Filip Nordman HSK 42,71

4 Samuli Tyyskä TTK 42,20

5 Matthias Versluis ESJT 40,69

6 Viktor Zubik HSK 39,73

7 Julian Lagus TTK 35,87

8 Joonas Halonen TTK 32,54

****************

Yllätysnimi SM-tyttöjen kärjessä

Laima Krasnitskaja johtaa Taitoluistelun SM-juniorityttöjen kilpailua lyhytohjelman jälkeen pistein 42,32. Kilpailu oli kokonaisuudessaan äärimmäisen tasainen, kymmenen luistelijaa mahtui kolmen pisteen sisään.

Krasnitskajan kevyesti ja virheittä sujunut ohjelma yllätti luistelijan itsensäkin.

– Olen erittäin tytyväinen. En olisi uskonut, että pystyn tähän ja ohjelma meni paremmin kuin ensimmäisissä valintakilpailuissa, sanoi 15-vuotias Krasnitskaja.

Kolmoishypyt ovat luistelijalla vielä opettelun alla. Hän suunnittelee kuitenkin saavansa kolmoistulpin onnistumaan huomisessa vapaaohjelmassa.

Sissi Keränen on toisena pistein 42,06 ja Alisa Mikonsaari vain kahden sadasosan erolla kolmantena.

Tulokset:

1.Laima Krasnitskaja KuLS 42,32

2.Sissi Keränen EsJT 42,06

3.Alisa Mikonsaari LL 42,04

4.Matleena Laakso Porin Taitoluistelu 40,90

5.Noora Pitkänen LRTL 40,82

6.Cecilia Törn TTK 40,38

7.Ines Karvinen EsJT 40,20

8.Lotta Jarkko TRT 40,14

9.Riina Varjokari HL 40,01

10.Meri Savolainen KooVee 39,55

11.Sofia Ahanen ESJT 39,19

12.Sofia Otala TTK 38,82

13.Jenni Autio JTL 37,65

14.Janna-Juulia Vuorela HTL 36,55

15.Petra Arponen TTK 36,55

16.Iida Aho HL 34,99

17.Reetta Romppanen LTL 34,38

18.Oona Lindahl ETK 34,14

19.Aino Poikonen JyTLS 33,26

20.Sera Väistö JoKa 31,67

21.Mala Shrestha HSK 30,78

******************

Ari-Pekka Nurmenkari odotetusti SM-kisan johdossa

Ari-Pekka Nurmenkari johtaa miesten SM-taitoluisteluja pistein 64,47. Nurmenkari onnistui jälleen kolmoisakselissaan. Hyppy-yhdistelmäänsä hän joutui helpottamaan, sillä kolmoislutzin jäälkeen aiottu kolmoistulppi jäi vain kaksinkertaiseksi. Kolmoisflipin alastulo epäonnistui.

– En ole tyytyväinen ohjelmaani. Olen tehnyt harjoituksissa todella hyviä ohjelmia, jopa kolmoisaksel-kolmoistulppi sujuu, Nurmenkari sanoi.

Huomisessa vapaaohjelmassaan Nurmenkari ei lähde yliyrittämään. Kolmoisakseleita ohjelma sisältää todennäköisesti vain yhden. Vastustajat eivät pelota miestä, sillä hän haluaa keskittyä tekemään ainoastaan omaa kilpailuaan.

– Taitoluistelu on yksilölaji, mies sanoi.

Tulokset

1. Ari-Pekka Nurmenkari TTK 64,47

2. Valtter Virtanen HSK 52,42

3. Lasse Sääkslahti JyTLS 38,41

4. Matias Piispanen TTK 35,83

*************************

Laura Lepistö tasaisen lyhytohjelmakisan voittaja

Taitoluistelun naisten SM-kilpailua johtaa Laura Lepistö pistein 55,36. Hän ei ollut luisteluunsa tyytyväinen vaan valitti, ettei saanut piiskattua itseään parempaan suoritukseen.

– Olen tainnut tottua liikaa täysiin halleihin ja kovempaan meteliin. Lähdin liian varovaisesti liikkeelle, hän harmitteli.

Kaksoisakselin ja yhdistelmän helpottumiset veivät teknisiä pisteitä, hyvät osa-aluepisteet kuitenkin ilahduttivat Lepistöä.

Epäonni vaivasi myös Susanna Pöykiön suoritusta. Hän harmitteli hyppy-yhdistelmän epäonnistumista ja kaksoisakselin alastulon pyörähdystä. Tyytyväinen Pöykiö oli kuitenkin muista elementeistä saamiinsa tasopisteisiin.

Kisasuoritus jäi kokonaisuutena kauas viime viikkojen harjoituksissa saavutetusta luistelutasosta. Pöykiö arveli jännityksen ja puolentoista kuukauden kilpailutauon verottaneen päivän suoritusta. Hän on toisena pistein 54,53.

– Nyt pitää vain vähän relata ja päästä vapaaohjelmapäivään uusin ajatuksin, Pöykiö tuumi.

Kilpailun suurimman huomion vei Kiira Korpi, joka taisteli kauden ensimmäisessä kilpailussaan hyvän suorituksen. Hänkin tosin harmitteli turhaa kaatumistaan akselissa, vaikka helpottunut hymy kirkasti ilmettä.

– Olen todella onnellinen ja huojentunut, – Energia riitti hyvin, ei ollut pelkoa, ettenkö jaksaisi ohjelmaa loppuun asti.

1 Laura LEPISTÖ ESJT 55,36

2 Susanna PÖYKIÖ OLK 54,53

3 Kiira KORPI TAPPARA 53,34

4 Minna PARVIAINEN ETK 45,71

5 Henriikka HIETANIEMI MTK 42,55

6 Helena STENBACKA ETK 39,92

7 Heidi TOIVANEN KULS 31,74

***************

Jäätanssin tilanne pakollisten ja rytmitanssin jälkeen:

Seniorit:

1 Oksana KLIMOVA / Sasha PALOMÄKI HSK 68.74 1 1

2 Henna LINDHOLM / Ossi KANERVO HSK 46.75 2 2

Juniorit:

1 Olesia KARMI / Eero KIVINEN HSK 55.12 1 1

2 Riikka PEURA / Max LINDHOLM HSK 51.40 2 2

Linkki tulossivuille

Linkki kilpailun järjestäjän, Helsingin Luistelijat, sivuille


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024