Uutiset

Mikko Minkkisen kausi jäämässä lyhyeksi
Mikko Minkkinen joutuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä jättämään hyvästit tavoitteelleen edustaa Suomea Helsingin EM-kisoissa tammikuussa. Tämän vuoden miesten Suomen mestari on kärsinyt nivuskivuista jonka syyksi on selviämässä repeämä rustorenkaassa.

– Kävin magneettikuvauksessa eilen (keskiviikkona) ja lääkäri epäili repeämää rustorenkaassa. Menen 5.12. tähystysleikkaukseen, jossa selviää lopullinen löydös. Samalla selviää myös toipumiseen tarvittava aika. Mikäli ennen tähystystä ei tapahdu ihmeparantumista, mitä epäilen, niin kausi oli sitten tässä, Mikko harmitteli.

Urheilun ohella lääketiedettä opiskeleva Mikko kertoi kivun syntyneen äkillisesti elokuussa kolmoisakselin harjoittelun yhteydessä. Kipu äityi lokakuussa niin pahaksi, että kävelykin tuntui tuskalliselta. Viime kaudella Suomea EM- ja MM-kisoissa edustanut Mikko aikoo kuitenkin pitää kuntoaan yllä mm. vesijuoksulla ja kuntoluistelulla, jotta toipuminen leikkauksesta olisi nopeampaa. Tamperelaisen katse on suunnattu jo kohti ensi kautta.

Minkkisen kovin kotimainen kilpakumppani Ari-Pekka Nurmenkari on alkukauden näyttöjensä perusteella vahvimmin kiinni miesten ainoassa edustuspaikassa EM-kisoihin.

Naisten puolella Jenni Vähämaa ei kilpaile, alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti, viikonlopun Moskovan GP-kilpailussa. Vähämaa kertoi keskittyvänsä nyt pelkästään harjoitteluun, tavoitteenaan menestyä joulukuussa SM-kilpailussa. SM-kilpailu on viimeinen näyttökilpailu ennen EM-valintoja. Kiira Korven suunnitelmissa puolestaan on aloittaa kilpailukautensa 5.-7.12. Saksan Dortmundissa käytävässä NRW-Trophyssa.


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024