Uutiset

Finlandia Trophy 10.-12.10. Vantaan Valtti Areenalla
Kansainvälinen Finlandia Trophy -kilpailu luistellaan jälleen Vantaan Valtti Areenalla.

Kilpailu on herättänyt laajasti katsojien ja median mielenkiinnon. Lähes 50 lehdistön edustajaa on ilmoittanut saapuvan paikalle viikonlopun aikana. Se on enemmän kuin koskaan ennen Finlandia Trophyn historiassa.

Vaikka suomalaiset kilpailevatkin tällä kaudella erityisesti omien EM-kisojemme edustuspaikoista, on monelle kansainväliselle huipulle Finlandia Trophy tärkeä kauden avauskilpailu. Miesluistelijamme Ari-Pekka Nurmenkari, Mikko Minkkinen ja Valtter Virtanen saavat vastaansa mm. vuoden 2007 EM-pronssimitalistin Belgian Kevin Van Der Perrenin ja kovan nelikon (Voronov, Lutai, Menshov ja Uspensky) Venäjältä.

Naisemme Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Jenni Vähämaa käyvät puolestaan kamppailun kovan kilpakumppaninsa Sveitsin Sarah Meierin kanssa. Meier on mm. viime kevään EM-hopeamitalisti. Kiira Korpi joutui perumaan osallistumisensa sairastumisensa vuoksi. Lehdistötiedote aiheesta: http://www.stll.fi/@Bin/619487/Kuumeinen+Kiira+Korpi+ei+osallistu+Finlandia+Trophyyn.doc

Vielä juniori-ikäinen jäätanssiparimme Oksana Klimova – Sasha Palomäki kokeilevat ensi kertaa siipiään aikuisten kilpailussa. Tällä kaudella he ovat kilpailleet jo junioreiden GP-sarjassa. Ison Britannian sisarukset Sinead Kerr – John Kerr luistelivat itsensä yleisön lemmikeiksi viime kaudella ja ovat myös Finlandia Trophyn ennakkosuosikit.

Lippuja Finlandia Trophyyn myy www.lippupalvelu.fi

Kilpailun aikataulu ja lisätiedot www.finlandiatrophy.com
Finlandia Trophyn www-sivuille päivitetään myös tulokset


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024