Uutiset

Noin 100 ohjaajaa ja 50 valmentajaa saanut koulutusta

Liitto on kouluttanut ahkerasti ohjaajia sekä valmentajia, huhti-toukokuun aikana. Luistelukouluohjaajan koulutuksessa Tanhuvaarassa kurssilaisia oli huimat 40. Ohjaajien virikepäivät toukokuun alussa keräsivät myös toistakymmentä ohjaajaa kehittelemään uusia leikkejä mm. sanomalehtiä apunakäyttäen.

Yksinluistelun I-tason valmentajakoulutuksen puolestaa aloitti 32 kurssilaista. Heillä on edessään vielä toinen jakso syksyllä, ennen valmistumistaan I-tason valmentajiksi.

Askeltekniikkaguru Anne Schelterin opissa on tällä viikolla ollut noin 20 yksinluistelu- ja 30 muodostelmaluisteluvalmentajaa.

Liitto on kouluttanut myös kouluttajiaan, yhdessä judoliiton kanssa.


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024