Uutiset ja artikkelit

Taitoluistelun Tuki ry:ltä tukea suomalaiselle taitoluistelulle

Taitoluistelun Tuki ry on myöntänyt yhteensä 50 000 € tukea suomalaiselle taitoluistelulle.

Taitoluistelun Tuki ry perustettiin 1970-luvun alussa tarkoituksenaan nostaa suomalainen taitoluistelu maailmankartalle. Yhdistyksen puuhamiehinä toimivat aikansa taitoluisteluvaikuttajat Aatos ja Jane Erkko. Urheilijoiden tukemisen lisäksi yhdistys järjesti alkuvuosinaan myös näytöksiä, joiden tuotoilla perustettiin yhdessä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa Suomen Taitoluistelusäätiö, jonka tehtävänä on suomalaisen taitoluistelun tukeminen.

Taitoluistelun Tuki jakaa tukea suomalaiselle taitoluistelulle kahden ohjelman kautta. Vuonna 2016 perustettu Jane Erkko Olympiaedustus-ohjelma tukee menestyviä ja lupauksia herättäneitä luistelijoita. Ohjelmalla pyritään mahdollistamaan urheilijoiden nousu tasolle, jolla heillä olisi realistiset mahdollisuudet edustaa Suomea taitoluistelussa vuoden 2018 ja/tai 2022 talviolympialaisissa. Tuki on tarkoitettu luistelijan valmennuksen erityistarpeiden mahdollistamiseksi, kuten leiritykseen ulkomailla, kilpailuohjelmien koreografioiden tekoon tai psyykkisen valmennuksen hankkimiseen.

Yhdistys on myöntänyt kaudelle 2017-2018 Emmi Peltoselle ja Viveca Lindforsille tukea 10 000 euroa sekä Linnea Cederille, Roman Galaylle, Vera Stoltille ja Sofia Sulalle 5 000 euroa.

Lisäksi yhdistys jakoi jo seitsemännen kerran 10 000 euron tuen kansainväliseen toimintaan panostavalle taitoluisteluseuralle. Tänä vuonna tuki myönnettiin Etelä-Vantaan Taitoluistelijoille, jota kuluneena kautena ovat edustaneet muun muassa Emmi Peltonen ja Roman Galay. Tuki on tarkoitettu käytettäväksi kansainväliselle tasolle pyrkivien luistelijoiden ja näiden valmentajien tukemiseksi seuroissa, kuten mahdollistamaan seuroille valmentajien kilpailumatkat ja sijaisvalmentajien palkkaaminen kilpailumatkojen ajaksi.

Suomen Taitoluisteluliitto ja Taitoluistelun Tuki ry onnittelevat tuen saajia!


Maksuttomat vuorovaikutuskoulutukset 5.8.2020
Maajoukkueluistelija Sofia Sulalta lopettamispäätös 3.8.2020