Uutiset
Viveca Lindforsille onnistunut lyhytohjelma ja 11. sija
Ensimmäistä kertaa EM-kilpailuissa luisteleva Viveca Lindfors aloitti EM-kisaurakkansa upealla lyhytohjelmalla. Esiintymiseensä aivan uudenlaista varmuutta talven aikana saanut Lindfors sai tasokkaasta Lumikuningattaren tahtiin luistellusta ohjelmastaan 53,92 pistettä. Ohjelmassa nähtiin onnistunut kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmä, kaksoisaxel ja hieman horjuen alas tullut kolmoislutz. Myös piruetit pyörivät korkeimmalla mahdollisella, eli nelostasolla, lukuun ottamatta yhdistelmäpiruetin harmillista putoamista kolmostasolle.
-Tuntuu hyvältä. Olin aika jännittynyt ohjelman alussa, mikä vähän näkyi hyppyjen alastuloissa. Loppua kohden kuitenkin vapauduin ja pystyin jo nauttimaan luistelusta. Nyt nollaan tilanteen ja keskitän ajatukset vapaaohjelmaan.
Kilpailun kärkeä pitävät venäläisluistelijat Evgenia Medvedeva, Elena Radionova ja Anna Pogorilaya. Lyhytohjelmakilpailun voittoon luistellut Medvedeva sai ohjelmastaan huikeat 72,55 pistettä ja toiseksi tullut Radionova on tiukasti kannoilla 70,96 pisteellä. Pogorilayan ohjelmaan sattunut helpotus vähensi pisteet 63,81:een, mutta takasi kuitenkin kolmannen sijan.
Naisten vapaaohjelmat luistellaan pe 29.1.2016.
Kaikki tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1516/ec2016/index.htm