Uutiset

Muodostelmaluistelukausi käynnistyy viikonloppuna

Muodostelmaluistelijat aloittavat kilpailukautensa viikonloppuna:
Laji odottaa KOK:n olympiapäätöstä

(lehdistötiedote)

Muodostelmaluistelijat aloittavat kilpailukautensa, joka saattaa olla historiallinen.
Kansainvälinen Olympiakomitea päättää huhtikuussa, kelpuuttaako se muodostelmaluistelun olympialajiksi vuonna 2018. Suomalaisten hallitessa lajin MM-kisoja niin juniori- kuin senioritasolla, olisi positiivinen päätös merkittävä paitsi muodostelmaluistelulle myös koko suomalaiselle urheilulle.

Hallitseva maailmanmestarijoukkue Marigold IceUnity ja sen kovat kotimaiset kilpakumppanit Rockettes, Team Unique ja Revolutions aloittavat kaikesta huolimatta kautensa kuten aina ennenkin: marraskuisella SM-valintakilpailulla. Seniorisarjan vähäisen joukkuemäärän (4) vuoksi kilpailulla ei ole varsinaista merkitystä SM-kilpailuun pääsyn kannalta, mutta kiinnityksiä kevään MM-edustuksiin on sen sijaan jo jaossa. Marigoldin MM-kulta ja Rockettesin pronssi varmistivat Suomelle tällekin kaudelle kaksi paikkaa huhtikuisiin MM-kilpailuihin Kanadan Hamiltoniin. Toinen SM-valintakilpailu sekä helmi-maaliskuun vaihteessa käytävä SM-kilpailu sinetöivät lopullisesti seniorisarjan MM-lähtijät.

Vuodesta 2000 lähtien järjestetyissä lajin MM-kilpailuissa Suomi on napannut yhteensä 19 mitalia, joista kultaisia on kahdeksan. Marigoldin ohella (4 kultaa) maailmanmestareita ovat olleet kolmesti Rockettes ja kerran Team Unique.

Helsingin Jäähallissa luisteltavat valintakilpailut keräävät tulevana viikonloppuna yhteensä 33 joukkuetta, joissa kilpailee reilusti yli 500 luistelijaa. Seniorijoukkueiden lisäksi SM-paikoista kilpailevat myös juniorit ja noviisit. Juniori- ja noviisijoukkueista maaliskuisiin SM-kilpailuihin selvittää tiensä ensimmäisestä valintakilpailusta 6 joukkuetta per sarja, toisesta valintakilpailusta saman verran. Myös juniorit aloittavat viikonloppuna kamppailun kahdesta MM-kisapaikasta. Suomalaisilla on puolustettavanaan vuoden 2013 MM-kotikisoista kulta (Musketeers) ja hopea (Team Fintastic).

Olympiapäätöstä odotellessa, juhlitaan Suomessa lajin parissa joka tapauksessa. On kulunut 30 vuotta siitä, kun jo edesmennyt Jane Erkko toi lajin Suomeen Yhdysvalloista. Suurimmissa kotimaisissa muodostelmaluistelukilpailuissa järjestetään juhlanäyttely, jonne on kerätty muistoja, valokuvia ja pukuja vuosikymmenten varrelta.

Muodostelmaluistelun 1. SM-valintakilpailu, Helsingin Jäähallissa 8.-9.11.2014
Kilpailun järjestää: Helsingin Taitoluisteluklubi
Kilpailun sivut: http://www.helsingintaitoluisteluklubi.com/kilpailut/htk/kausi-2014-2015/ml-1-sm-valintakilpailu-8-9-11-2/

Facebook: https://www.facebook.com/pages/Muodostelmaluistelun-1-SM-valintakilpailu-2014/557817651013029


 

 

 


Suomen huippuluistelijat valmiina pian alkavaan Grand Prix -sarjaan 16.10.2024
Lokakuun Sähkäri 10.10.2024