Uutiset

Finlandia Trophy Espoo: Venäläispari vei jäätanssin voiton, Lindholm-Kanervo neljäs

Venäläiset veivät odotetusti jäätanssikilpailun voiton

 

Jäätanssissa harvinaiset kaatumiset dramatisoivat Finlandia Trophyn jäätanssin vapaatanssia sunnuntaina. Epäonnesta kärsivät sekä Saksan pari Nelli Zhiganshina – Alexander Gazsi että Suomen Olesia Karmi – Max Lindholm. Kärjen lopputuloksiin kaatumiset eivät kuitenkaan vaikuttaneet. Kilpailun voittivat Venäjän hallitsevat juniorimestarit Alexandra Stepanova – Ivan Bukin. Toiseksi sijoittuivat saksalaiset ja kolmanneksi nousi Yhdysvaltojen pari Anastasia Cannuscio – Colin McManus.

 

Parin Alexandra Stepanova – Ivan Bukin erikoisalaa olivat kauniit nostot ja he olivat muutenkin omaa luokkaansa suorituksessaan. Pari keräsi vapaatanssistaan pisteet 93,36 ja koko kilpailun yhteispisteet 152,82. Venäläiset voittivat sekä lyhyt- että vapaatanssiosuuden.

 –  Olemme tyytyväisiä suoritukseemme, vaikka kauden ensimmäinen kilpailu vähän jännittikin. Olemme harjoitelleet erityisen paljon uudenlaista twisseliä, jossa pyörähdykset tehdään kyykyssä.

 

Saksalaiset toivat jäälle Stephané Lambielin tekemään koreografiaan luistellun sähäkän Joutsenlammen. Ohjelma oli muuten vauhdikas ja valmiin oloinen, mutta suoritusta jäi rasittamaan epäonninen kaatuminen elementissä, joka toi kahden pisteen vähennyksen. Saksalaispari keräsi kilpailussa kokonaispisteet 139,98.

 

 – Nautimme luistelusta ja yleisölle esiintymisestä, mutta kaatuminen jäi harmittamaan. Saimme siksi odotettua huonommat pisteet.

Amerikkalaiset Anastasia Cannuscio – Colin McManus esittivät kuolemantanssinsa puhtaasti. Pari keräsi vapaatanssistaan pisteet 82,48 ja kokonaispisteet 131,76. Pari onnistui ja he olivat tyytyväisiä, sillä se toi nyt edellistä kilpailua korkeamman pistesaldon.

 

Charles Aznavourin klassiset sävelmät siivittivät Suomen Henna Lindholmin ja Ossi Kanervon vapaatanssia. Lyhyttanssin pienten epätarkkuuksien jälkeen pari pystyi vapautuneeseen ja sujuvaan suoritukseen, jossa kaikki onnistui. Vapaatanssi toi pisteet 74,12. Kokonaispisteet 119,76 nostivat heidät neljännelle sijalle. Pari oli onnellinen ja vapautunut suorituksensa jälkeen ja arveli lyhyttanssissaan ottaneensa liikaakin paineita.

 

–        Nyt ohjelma sujui hyvällä fiiliksellä ja tuloskin oli sen mukainen.

Olesia Karmi – Max Lindholm toivat jäälle dramaattisen tangotulkinnan, mutta sortuivat kuitenkin harmilliseen yhteiskaatumiseen Maxin liukastuttua nostossa. Pari keräsi vapaatanssistaan pisteet 62,70 ja putosi lyhyttanssin kolmannelta sijalta kokonaiskilpailun kuudenneksi pistein 112,50.

 

– Menetimme tuon noston ja kaatumisten vuoksi paljon pisteitä. Tapahtuneen jälkeen oli vaikea saada kiinni ohjelmasta.

 

Cecilia Törn – Jussiville Partanen saivat yleisön mukaan Pink Floyd -teemaiseen vapaatanssiinsa. Rytmin ja vauhdin vaihtelut soljuivat tasavahvan parin ohjelmassa, vaikka pari kertoikin kauden avauskilpailun jännittäneen. Pari sai vapaatanssistaan pisteet 66,02. Pari nousi vapaatanssillaan kokonaiskilpailun seitsemänneksi pistein 106,62.

 

Kilpailun kaikki tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1415/CSFIN2014/CAT002RS.HTM


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024