Uutiset

Suomelle vuoden 2017 MM-kilpailut

päivitetty

Suomelle vuoden 2017 MM-taitoluistelut

Suomen Taitoluisteluliitolle on myönnetty vuoden 2017 taitoluistelun MM-kilpailut. Asiasta päätti Kansainvälinen luisteluliitto ISU lauantaina 14. kesäkuuta pitämässään kokouksessa.

MM-kilpailut järjestetään 29.3.–2.4.2017 todennäköisesti Helsingissä. Suomen Taitoluisteluliitto järjesti taitoluistelun arvokilpailut, EM-kilpailut, viimeksi vuonna 2009. Muodostelmaluistelun aikuisten MM-kilpailut luisteltiin Helsingissä puolestaan vuonna 2011 ja junioreiden vuonna 2013.

Paikalla Dublinissa ollut ISU:n hallituksen suomalaisjäsen Marie Lundmark kertoi, että ISU:n saaneen yhteensä seitsemän hakemusta.

– Sotši oli vahva ehdokas hyvin järjestettyjen talviolympialaisten ansiosta.  Tiukan äänestyksen jälkeen saimme kisat kuitenkin Suomeen.

Lundmark otti keskustelussa vahvasti esiin, miksi vuosi 2017 on Suomelle tärkeä juhlavuosi. 

– Silloin Suomessa järjestetään useita urheilutapahtumia, joihin liitetään juhlavuoden erityispiirteitä. Vuosi 2017 on historiallinen vuosi myös siksi, että tasan 40 vuotta sitten, vuonna 1977, järjestettiin Suomessa ensi kertaa ISU:n mestaruuskilpailut, taitoluistelun EM-kisat.

– Vuonna 2017 olemme valmiit järjestämään MM-kisojen yhteydessä myös ISU:n toimintaan liittyviä oheisohjelmia  juhlistamaan taitoluistelun MM-kisoja.


Suomen huippuluistelijat valmiina pian alkavaan Grand Prix -sarjaan 16.10.2024
Lokakuun Sähkäri 10.10.2024