Uutiset

Taitoluistelun Tuki ry:n stipendi HL:lle

Helsingin Luistelijoille Taitoluistelun Tuki ry:n stipendi

Taitoluistelun Tuki ry aloitti vuonna 2010 kymmenen vuoden lahjoitusohjelman, jonka tarkoitus on edesauttaa yksinluistelijoiden kansainväliselle tasolle pääsyä tukemalla tämän mahdollistavien seurojen toimintaa. Lahjoitus tehdään taitoluisteluseuralle, joka on panostanut luistelijoidensa nousuun kansainvälisen tason huippuluistelijoiksi.

Yhdistys on 14.4.2014 pitämässään vuosikokouksessa päättänyt lahjoittaa 10 000 euroa Helsingin Luistelijat ry:lle sen esimerkillisestä toiminnasta kansainvälisen tason luistelijoiden kasvattajana.

Seura on mahdollistanut usean vuoden ajan luistelijoidensa henkilökohtaisten valmentajien osallistumisen kansainvälisiin kilpailuihin. Sijaisvalmentajakysymyksen seura on ratkaissut palkkaamalla kuluneelle kaudelle ylimääräisen valmentajan huolehtimaan valmennustyöstä. Juulia Turkkilan menestys EM-kilpailuissa on osoitus seuran pitkäjänteisestä työstä. Menestyksen myötä seura on innostanut samalla uutta sukupolvea taitoluistelun pariin. 

 

 


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024