Uutiset

Finlandia Trophy Espoo: miesten vapaaohjelma

Yuzuru Hanyu Finlandia Trophyn voittoon

Miesten kilpailun voitti odotetusti Japanin Yuzuru Hanyu. Japanilainen sai 265,59 pistettä, jotka olivat samalla luistelijan ennätyspisteet. Hanyun ohjemassa nähtiin upeat neloissalchow ja neloistulppi.

–          Ennen kilpailun alkua olin hyvin hermostunut, joten en pystynyt täysin nauttimaan omasta suorituksestani. Harjoituksissa neloissalchow oli epävarma, joten ohjelman alussa oli helpotus, kun kaikki meni hyvin. En usko olevani supertähti, mutta haluan tulla sellaiseksi. Sitä varten täytyy harjoitella kovemmin.

Kilpailussa toiseksi sijoittui Venäjän Sergey Voronov pistein 241,37. Intohimoisesti esiintynyt Voronov luisteli puhtaan ohjelman ylittäen Hanyun tavoin reippaasti aikaisemmat ennätyspisteensä.

–          Olen uupunut ja olo on tyhjä, koska annoin kaikkeni. Olin niin väsynyt ensimmäisen neloishypyn jälkeen, etten kyennyt toiseen. Suoritusta pitää parantaa, koska haluan ohjelmaani kaksi neloishyppyä ja nelois-kolmoishyppy-yhdistelmän.  

Kolmannelle sijalle nousi Venäjän Artur Gachinski pistein 212,90. Toisen terän rikkoutuminen aamun harjoituksissa ei haitannut tämän päivän suoritusta.

–          Aamulla harjoituksissa toinen terä meni rikki ja se pultattiin kiinni. Ongelmat terän kanssa eivät vaikuttaneet esiintymiseeni ja olen onnellinen, että sain hypyt tehtyä hyvin. Luisteluni oli parempaa kuin eilen ja myös ohjelma meni paremmin.

Suomen Matthias Versluis oli kilpailun kymmenes, kautta aikojen Suomen miesten ennätyspistein 171,40. Rohkeasti yritetty neloistulppi päätyi kaatumiseen, mutta Espoon Jäätaitureiden luistelija oli tyytyväinen.

–          Olen todella tyytyväinen pisteisiin. En odottanut noin korkeita pisteitä. Olen löytänyt lisää itsevarmuutta, tasapaino on kehittynyt ja piruetit pyörivät paremmin kuin ennen. Seuraavien kisojen jälkeen alan treenaamaan kolmoisakselia. Tällä kaudella haluan edustaa Suomea arvokisoissa, jos vain pisteet riittävät.

Valtter Virtanen oli kilpailun sijalla 12 pistein 151,57. Edellisten kolmen kilpailun aiheuttama väsymys näkyi Virtasen ohjelmassa teknisenä haparointina.

–          Ohjelmassa tuli paljon pieniä virheitä, joten jouduin jatkuvasti taistelemaan. Viime viikolla Oberstdorfissa oli kova lataus, joten paras vireys oli nyt poissa. Jos nämä kisat olisivat olleet ulkomailla, olisin jättänyt ne väliin, mutta halusin luistella kotiyleisön edessä.

Suomen kolmas edustaja Viktor Zubik oli kilpailussa sijalla 13 pistein 145,45.

Tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/1314/FT2013/SEG004.HTM


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024