Uutiset

Kiira Korvella akillesjänteessä repeämä

Kiira Korvella akillesjänteessä repeämä

Kiira Korpi otti kesällä rohkean ja kunnianhimoisen harppauksen urallaan ja siirtyi Kalifornian Lake Arrowheadiin harjoittelemaan uuden valmentajansa Rafael Arutyuyanin johdolla. Syyskuun alussa koko valmennusryhmä siirtyi jatkamaan harjoittelua olympiakokoiselle kentälle Artesian jäähalliin. Uusi harjoituskuvio toimi loistavasti ja Korpea aiemmin vaivannut vasemman jalan akillesjänne tuntui koko ajan vahvemmalta huolellisen kuntoutuksen ansiosta.

Viime viikon tiistaina sattui kuitenkin valitettava tapaturma harjoituksissa, kun jäällä hyppyä harjoitellessaan hän tunsi ponnistuksessa voimakkaan vedon ja kipua vasemman jalan pohkeessa. Magneettikuvat paljastivat osittaisen repeämän vasemman jalan akillesjänteessä. Paikalliset huippulääkärit Daniel Kharrazzi ja Kenneth Jung ovat antaneet oman arvionsa tilanteesta, mutta Korpi matkustaa kuitenkin pikimmiten Suomeen tarkempiin jatkotutkimuksiin ja kuntoutukseen. Vielä ei ole tiedossa, vaatiiko vamma leikkaushoitoa vai hoidetaanko se konservatiivisesti. 

–    Tietenkin tällainen tapaturmainen loukkaantuminen on aina shokki kenelle tahansa huippu-urheilijalle, etenkin kun kyseessä on olympiakausi.  Vaihtoehtoina minulla on nyt joko vaipua epätoivoon tai pysyä mahdollisimman positiivisena. Valitsen jälkimmäisen. Tiedän olevani henkisesti erittäin vahva ja selviän tästäkin takaiskusta hyvien tukijoukkojeni avulla, Korpi sanoi.

Oberstdorfissa 26.-29. syyskuuta käytävä Nebelhorn Trophy -kilpailu ja muutkin alkukauden kilpailut jäävät luonnollisesti Korvelta nyt väliin. Korven tilalla Oberstdorfin olympiakarsinnassa maapaikkaa naisissa metsästää Juulia Turkkila.


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024