Uutiset

SM-jun ja -sen 1.valintakilpailu 22.-23.10./tulokset

Shrestha ja Zubik taitoluistelun ykkösnimet SM-valinnoissa

 

Timila Shrestha (TTK) nousi viikonlopun naisten ykkösnimeksi taitoluistelun kauden ensimmäisessä SM-valintakilpailussa Espoossa. 15-vuotais Shrestha oli lyhytohjelman toinen, mutta voitti vapaaohjelman ja keräsi yhteispisteet 118,41. Toiseksi luisteli Finlandia Trophyssa kolmanneksi sijoittunut Alisa Mikonsaari (LRTL), joka ei pystynyt aivan yhtä vapautuneeseen kilpailuun kuin Vantaalla kaksi viikkoa aiemmin. Kolmanneksi sijoittui lyhytohjelman voittanut Nea Viiri (ESJT).

–          Vaikka lähdin hakemaan vain SM-paikkaa, voitto tuntuu hyvältä, Shrestha iloitsi ja täsmensi seniorisarjan voitosta huolimatta tavoitteensa olevan tänä vuonna junioreiden MM-kilpailuissa.

Kiira Korpi eikä Juulia Turkkila ollut mukana kilpailussa.

 

Miesten sarjan ykkönen oli Viktor Zubik (HSK), joka sijoittui viikko sitten junioreiden GP-kilpailussa Tallinnassa lupaavasti yhdeksänneksi. Kahden päivän päästä 18 vuotta täyttävä Zubik oli ykkönen molemmissa ohjelmissa yhteispistein 146,04 ja jätti taakseen Julian Lagusin (ESJT) sekä Samuli Tyyskän (TTK). 

 

Jäätanssin ykköspariksi nousi vaihteeksi Henna Lindholm-Ossi Kanervo ennen Olesia Karmia-Max Lindholmia. Parit ovat kilpailleet tasaisesti keskenään koko alkukauden. Molemmat parit ovat nousseet tällä kaudella aivan uudelle tasolle luistelussaan. Suuri kiitos siitä kuuluu italialaiselle valmentajalle Maurizio Margagliolle, joka on palkattu Suomeen ja Helsingin Luistinklubiin (HSK) jäätanssin päävalmentajaksi. Margaglio voitti parinsa Barbara Fusar-Polin kanssa maailmanmestaruuden vuonna 2001.

 

Junioreissa voittoon ylsivät Emilia Toikkanen (HL) sekä Tino Olenius (TAPTL).

 

Yksinluistelun ja jäätanssin toinen SM-valintakilpailu luistellaan 19.-20.11. ja SM-kilpailut 16.-18.12.

 

Tulokset


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024