Uutiset ja artikkelit

Laura Lepistö jäi pois MM-kilpailuista, Turkkila tilalle
Lehdistötiedote

 Laura Lepistö joutui perumaan MM-osallistumisensa

Taitoluistelija Laura Lepistön epäonnekas kausi sai jatkoa kun hän loukkasi selkänsä viime viikolla harjoituksissa niin, ettei Japanissa 21.-27.3. käytäviin MM-kilpailuun osallistuminen tuntunut enää aikataulun puitteissa järkevältä. 

Lepistön haaveri oli todella harmillinen, sillä koko syksyn akillesjänteen kivuista kärsinyt luistelijatar alkoi vihdoin päästä toivoa herättävään kuntoon MM-kisoja ajatellen. Taaksepäin vauhdinotto jäällä koitui kuitenkin Lepistön kohtaloksi.

–          Lensin täydestä vauhdista alaselälleni, terien juuttuessa yhteen. Siitä seurasi kova tärähdys, joka vetää selkää koko ajan lukkoon, sanoi Lepistö joka joutui lepoon iskun seurauksena. 

–          Jos minulla olisi hyvä harjoitustausta ja takana tarpeeksi harjoituspäiviä sekä toistoja, niin tämä ei olisi ollut mikään maailmanloppu. Nyt selän iskusta toipuminen vie kuitenkin taas muutaman päivän ja se on tässä vaiheessa liikaa.  MM-kisojen suoritus olisi ollut ihan arpapeliä, Lepistö perusteli poisjääntiään.

Päätös peruuttaa MM-kilpailuun osallistuminen kirpaisi mutta oli realistinen, sillä valmistautumista jarrutteli osaltaan myös parin viikon takainen flunssa.

Lepistön tilalle MM-kilpailuihin lähtee Juulia Turkkila, joka palasi juuri Koreasta junioreiden MM-kilpailuista. Muut Suomen edustajat ovat Kiira Korpi sekä miesten sarjassa Bela Papp, joka niin ikään edusti Suomea junioreiden MM-kilpailuissa.


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022