Uutiset ja artikkelit

Maurizio Margaglio jälleen Rockettesin vieraana

Rockettes harjoittelee jäätanssimestarin opissa

Muodostelmaluistelun hallitseva maailmanmestarijoukkue Rockettes hioo tällä viikolla ohjelmiaan sekä tekniikkaansa italialaisen jäätanssivalmentajan Maurizio Margaglion johdolla. Parinsa Barbara Fusar-Polin kanssa maailmanmestaruuden vuonna 2001 voittanut Margaglio, työskentelee yhdessä huippujoukkueen kanssa jo neljättä kertaa tämän kauden aikana. 

– Keväällä aloitettu yhteistyö on ollut hedelmällistä. Joukkueen ohjelmissa on uudenlainen syke, kertoo valmentaja Kaisa Nieminen.

Ohjelmien koreografiat ja teknisen puolen rakentanut Nieminen on innoissaan huippukoreografilta saamastaan avusta.

– Tarinat ovat upeita, mutta iso asia on myös liikekielen lisääntynyt intensiivisyys ja ilmennys sekä luistelijoiden luistelutekniikan parantuminen, Nieminen kiteyttää.

Joukkueen kapteeni Kristina Herbert kokee joukkueen saneen Margagliolta paljon uutta voimaa tekemiseensä.

– Tämä on ollut huikea juttu. Jokaisella jäällä oppii uutta. Tuntuu, että olemme nousseet koko joukkueena aivan uudelle tasolle.

– Rockettesilla on suuri halu kehittyä ja mennä eteenpäin. On ilo työskennellä näin motivoituneen joukkueen kanssa,  Margaglio toteaa.

Teemana tällä viikolla on liikkeen suurentaminen ja vahvistaminen sekä siihen tähtäävät harjoitteet.

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut luistellaan Helsingissä 8.-9.4.2011. Suomi tavoittelee kilpailusta kahta mitalia, kultaa ja hopeaa.


Jenni Saarinen jättää kilpajäät 26.11.2022
Janna Jyrkinen toisena Varsovassa 18.11.2022