Uutiset
ISU:n kansainvälinen kongressi pidetään Espanjan Barcelonassa 14.-18.6.2010. Suomen kokousedustajat kongressissa ovat STLL:n puheenjohtaja Susanna Rahkamo, Tarja Ristanen, Hely Abbondati ja Mika Saarelainen. Marie Lundmark on kokouksessa ISU:n hallituksen jäsenenä.
Marie Lundmark on ehdolla jatkamaan ISU:n hallituksessa. Mika Saarelainen pyrkii uutena muodostelmaluistelun tekniseen komiteaan. Henkilövalinnat tehdään perjantaina 18.6.2010.
Kongressin päätöksiä, 16.-17.6.2010, käsittelyjärjestyksessä (epävirallisia)
· Arvokilpailuissa tuomareiden ”secret random” –arvonta poistuu
· Arvokilpailujen lyhytohjelman 9 arvostelevaa tuomaria arvotaan 13:sta 45 minuuttia ennen osion alkua ja vapaaluistelussa ovat ne 4,
jotka eivät päässeet lyhytohjelmaan ja lisäksi arvotaan 5 tuomaristoon.
· Jäätanssissa sekä junioreilla että senioreilla on Short Dance ja Free Dance, vain 2 osiota. Junioreiden SD:ssa on aina
oltava osa ns. Pattern Dancesta. (Ks. tarkemmin myöhemmin ilmestyvästä ISU Communicationista)
· Kv.kilpailuissa voi olla kansallinen spesialisti avustavana spesialistina, mikäli teknistä tuomaristoa ei muuten saada kokoon
· Grand Prix Finaalissa (juniorit ja seniorit) ja Olympialaisten karsintakilpailussa kaikkien tuomareiden on oltava (vähintään) ISU Judge.
· Bonus poistuu kaikista lajeista. Ei ole koskaan myönnetty kenellekään
· Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin tuomareiden/teknisten tarvittavien aktiviteettien määrä ja kilpailutaso/määritelty aika hyväksytty
esitysten mukaisesti paitsi jäätanssiin tulee pieniä tarkennuksia RD:n jäätyä pois. Lopulliseen muoto tulevaan ISU:n sääntökirjaan.
· Jäätanssin Combo Lift ja 2 lyhyttä nostoa ovat samanarvoiset
· Yksin- ja pariluistelussa Costume & Prop –vähennys on -1,0
· Jäätanssin Costume & Prop –vähennys on -1,0, Musiikkivähennys -2,0 ja osa puvusta/koriste jäällä -1,0
· Yksin- ja pariluistelun ohjelman keskeytysvähennys -2,0 pistettä poistuu
· Arvokilpailuissa (EM, 4C, MM, JMM) on ainakin vuosina 2011 ja 2012 käytössä karsintakilpailut.
Määritellään minimi teknisten pisteiden alaraja, jotta saa osallistua arvokisoihin/karsintaan.
· Arvokilpailujen ja Olympialaisten järjestäjä saa jatkossa ehdottaa myös TC/TS omiin kilpailuihin aiemman ylituomaritehtävän lisäksi
· Olympialaisissa toimivan tuomarin on pitänyt tuomaroida vähintään 2x arvokilpailussa/OWG karsinnassa.
· Ylituomari ja tuomarit päättävät saako luistelija Costume&Prop ja/tai musiikkivähennyksen
· TS ja ATS mielipide ajaa TC:n mielipiteen ylitse (enemmistöpäätös)
· TC-raportit arvioidaan kuten ylituomariraportitkin
· Yksinluistelun lyhyt- ja vapaaohjelman kilpailuohjelmien sisällöt hyväksyttiin sellaisinaan.
Pariluistelun liukusarjaan tuli lisäys, että se saa olla joko 2x 3 s liuku tai 1x 6 s liuku (kuten on yl:ssa)
· EM/4C/JMM/MM vapaaluisteluun yksinluistelussa 24 luistelijaa, pareissa 16 ja jäätanssissa 20 paria
· Muodostelmaluistelussa noviisit-sarja lisätään sääntöihin 701 (b) vapaaluistelu) ja 718 (SyS may consist of the following divisions,
ks. tarkemmin ehdotus #327)
· Muodostelmaluistelussa, jos ajanoton tuloksesta on erimielisyyttä, niin ylituomarin kellotus ratkaisee
· Muodostelmaluistelun kilpailuohjelmien sisältövaatimukset hyväksyttiin lähes sellaisenaan, poikkeukset:
Lyhytohjelma Juniorit ja Seniorit: Ryhmä A (2010-2011 ja 2012-2013): Line (rivi) jää pois
Lyhytohjelma Juniorit ja Seniorit: Ryhmä B (2011-2012): Block Step Sequence (blokin askelsarja) jää pois
· Muodostelmaluistelun sekä lyhyt- että vapaaohjelmassa blokin askelsarjassa on oltava vähintään 3 luistelijaa/rivi
· Muodostelmaluistelun Moves in the Field liukujen määrä vielä vahvistamatta (tätä kirjoitettaessa)
· Muodostelmaluistelun tuomareiden/teknisten tarvittavien aktiviteettien määrä ja kilpailutaso/määritelty aika
määritellään lopulliseen muotoon tulevaan ISU:n sääntökirjaan
Yksin- ja muodostelmaluistelun kilpailuohjelmien elementtivaatimukset ja muutokset lähetetään seuroille ennen juhannusta Seurapostituksena ja ne julkaistaan myös STLL:n sivuilla kohdassa Kilpailuasiat. Elementtikohtaiset arviointikriteerit muodostelmaluistelun osalta julkaistaan heti kun ne saadaan tietoon.
Tässä lyhyesti muutamia, epävirallisia, kongressin päätöksiä (15.6.2010)
· ISU:n ”Office Holders” 2 henkilöä lisää hoitamaan markkinointia sekä pr- ja
viestintäasioita (ISU Articla 8)
· Kussakin ISU:n virassa, kuten hallituksessa ja teknisessä komiteassa, saa jatkossa olla enintään 3 kautta/tehtävä (12 vuotta)
· Yhteistyökumppaneiden logoja edustusvaatteissa saa jatkossa olla enintään 4 (aiemmin 2, ISU §102 kohta 6a)
· Muodostelmaluistelussa junioreilla on jatkossa MM-kilpailut – ISU Junior World
Synchronized Skating Championships (lisäys ISU §107 kohta 1 uusi kohta k)
ehdollisena ettei §137 kohta 9 koske tätä kilpailua. Toisin sanoen, kilpailulla on ”vain” titteli, ei muita ISU:n arvokilpailujen etuja
· Ikärajat säilyvät ennallaan kaikissa lajeissa ja sarjoissa (ISU §108)
· Declaration (sitoumus) palautetaan kv.kilpailujen osalta kerran kauden aikana
ISU:n (ISU §131), eikä kuhunkin kilpailuun erikseen.
· Arvokilpailuissa säilyvät ns. pikkumitalit, jotka jaetaan lyhyt- ja vapaaohjelman
kolmelle parhaalle luistelijalle/parille/joukkueelle.
Ehdotukset ja kansainväliset säännöt www.isu.org