Uutiset

Muodostelmaluistelijoilla kuuluisia vieraita

(lehdistötiedote)


Rockettes ja Marigold taitoluistelutähtien opissa

Muodostelmaluistelun maailmanmestaruuden huhtikuussa voittanut Rockettes ja hopeaa saavuttanut Marigold IceUnity valmistelevat menestysmahdollisuuksiaan jo ensi kevättä silmällä pitäen, jolloin MM-mitaleista luistellaan 8.-9.huhtikuuta Suomessa, Helsingissä. Kahdesta MM-edustuspaikasta kamppailee myös Team Unique. Rockettes ja Marigold ovat hankkineet molemmat täksi viikoksi kuuluisat taitoluistelutähdet tuomaan harjoitteluunsa uusia ulottuvuuksia.

Tuoreita ideoita, askel- ja esiintymisharjoitteita Rockettes-joukkueen luisteluun on parhaillaan puhaltamassa vuoden 2001 jäätanssin maailmanmestari ja olympiapronssia vuonna 2002 voittanut Italian Maurizio Margaglio. Italialainen piti aikoinaan parinsa Barbara Fusar-Polin kanssa esikuvanaan suomalaisia jäätanssijoita Susanna Rahkamoa-Petri Kokkoa. Nykyisin Margaglio toimii mm. jäätanssin teknisenä spesialistina sekä koreografina.

Marigold IceUnityn vieraana on puolestaan kanadalainen Gary Beacom, joka edusti maataan MM- ja olympiatasolla 1980-luvulla. Valovoimainen showmies siirtyi sen jälkeen ammattilaiseksi ja voitti1988 ammattilaisten maailmanmestaruuden. 50-vuotias Beacom on edelleen kysytty showluistelija ja koreografi, hyvin omaperäisen ja rohkean tyylinsä sekä taiturimaisen teränkäyttönsä johdosta. Suomen vierailun jälkeen mies matkustaa Moskovaan esiintymään.


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024