Uutiset ja artikkelit

Susanna Pöykiö päättää upean uransa

Susanna Pöykiö jättää jäähyväiset taitoluistelijana 18.4.2010 klo 15.00 Oulun Energia Areenalla, Oulun Luistelukerhon kevätnäytöksessä

Susannan tiedote:

Olen tehnyt päätöksen lopettaa 25-vuotta kestäneen urani taitoluistelijana keväällä 2010.

Viimeiset kuusi vuotta kilpaurastani olen taistellut alaselän välilevyongelman kanssa ja pidän sitä merkittävimpänä syynä urheilun päättymiselle huipputasolla. Lisäksi tiedostan myös sen, ettei kilpaurheilu missään olosuhteissa ole ikuista ja haluankin ottaa vastuun tulevaisuudestani myös koulutuksellisella puolella. Ensimmäisenä tavoitteenani on valmistua kesän kuluessa Oulun seudun ammattioppilaitoksesta tekstiilialan artesaaniksi. Syksyllä aloitan suomen kielen opinnot Oulun yliopistossa ja samalla aloitan uudenlaisen matkan, tutustuen akateemisen maailman tuomiin mahdollisuuksiin. Olen jatkossa kiinnostunut myös mahdollisista asiantuntija-, pr- ja opetustehtävistä, sillä koen halua jakaa pitkän ja vaativan urheilu-urani aikana oppimiani taitoja.

Taitoluisteluharrastukseni alkoi joulukuussa vuonna 1985 isosiskon ja viimeiset neljä kautta henkilökohtaisena valmentajanani toimineen Heidin (Pöykiö) innoittamana. Varhaisimmat kilpailukokemukseni sain jo 6-vuotiaana ja ensimmäinen Suomen mestaruus lohkesi silloisesta kokelassarjasta 14-vuotiaana. Kansainvälinen luistelu-urani käynnistyi pari vuotta myöhemmin. Merkittävimpinä saavutuksinani pidän 12 Suomen mestaruusmitalia, joista 8 on kultaista, MM-pronssia juniorisarjasta (2001), EM-hopeaa (2005), EM-pronssia (2009) ja kahdeksatta sijaa MM-kilpailuissa. Torinon Olympialaisissa saavutuksekseni oli 13:s.

Haluan vielä välittää erityiskiitokset perheelleni, lähimmäisilleni, ystävilleni ja sukulaisilleni elämänmittaisesta tuesta ja kannustuksesta sekä menestyksekkään urani merkittävimmille valmentajille Tarja Tawastille, Ardo Rennikille, Berit Kaijomaalle, Heidi Pöykiölle, Eila Maunulle, Outi Martikaiselle ja Henrik Walentinille. Suurkiitokset ansaitsevat myös henkilökohtainen huoltotiimini; lääkärit Harri Hakkarainen ja Petri Helenius sekä fysioterapeutit Jukka Kangas ja Jarmo Ahonen. Lisäksi kiitokset lähtevät kaikille satunnaisemmin minua auttaneille ammattilaisille ja innokkaille lajin seuraajille, jotka ovat olleet mukana niin menestyksen kuin vastoinkäymistenkin hetkillä. Nöyrimmän kiitokseni osoitan sidosryhmilleni, seuralleni Oulun Luistelukerholle ja Oulun kaupungille, Suomen Taitoluisteluliitolle ja Olympiakomitealle sekä kaikille yhteistyökumppaneilleni, jotka ovat luoneet puitteet ja taloudelliset edellytykset kehittää itseäni urheilijana ja kaikista niistä lukuisista tapahtumista ja hetkistä, joita urheilumaailma on minulle tarjonnut.

Susanna Pöykiö


Talvilajien urheilija-apurahat myönnetty 22.6.2022
ISU Kongressin keskeisimmät sääntömuutokset 21.6.2022