Uutiset

Finlandia Cup 29.-30.1.

Tiedote

Muodostelmaluistelijat antavat MM-näyttöjä Finlandia Cupissa

Maailman huippujoukkueet, suomalaiset Marigold IceUnity, Rockettes ja Team Unique ottavat mittaa toisistaan Helsingin Jäähallissa luisteltavassa Finlandia Cupissa. 29.-30.1.

Suomi on Kanadan ohella maailman menestynein muodostelmaluistelumaa. Vuodesta 2000 asti järjestetyissä lajin MM-kilpailuissa Suomi on voittanut yhteensä 12 mitalia, joista neljä on kultaista (Marigold IceUnity 3 kultaa -02, -04, -06, Rockettes 1 kulta -08). Viime kaudella Suomen menestyneimmäksi joukkueeksi venyi kuitenkin Team Unique, joka nappasi Suomen ainoan ja joukkueen uran ensimmäisen MM-mitalin, hopean. Kotimainen kamppailu joukkueiden välillä on kovaa, sillä kukin maa voi lähettää maksimissaan kaksi joukkuetta MM-kilpailuihin. Suomalaisittain tilanne on valitettava, sillä yhden MM-mitaliehdokkaan kohtalo on jäädä rannalle. Viime vuonna MM-joukkueesta putosi Rockettes, edellisvuoden maailmanmestarit.

Senioreiden sarjassa Finlandia Cup on merkityksellinen MM-valintoja ajatellen, sillä se on yksi neljästä valintakilpailusta. Ennen Finlandia Cupia Marigold IceUnityn ja Rockettesin puntit ovat tasan. Molemmat ovat voittaneet syksyn mittaan yhden valintakilpailun. Finlandia Cupissa ratkotaan myös junioriedustajat World Challenge Cupiin, joka on nuorten epävirallinen MM-kilpailu. Tasaväkistä kilpailua käydään helsinkiläisjoukkueiden Team Mystiquen, Musketeersin ja Team Fintasticin kesken.

Suomi on voittanut World Challenge Cupin kahdeksan kertaa ja tuonut yhteensä kuusi himmeämpää mitalia.

Kansainvälistä lisäväriä Finlandia Cupiin tuovat ruotsalaisjoukkueet Limelight ja Northern Lights.
Finlandia Cup on esikisa vuoden 2011 MM-kilpailuille, jotka järjestetään Suomessa, Helsingin Jäähallissa.

Faktaa muodostelmaluistelusta

Muodostelmaluisteluohjelmat ovat vahvasti teemallisia ja ne kertovat aina tarinan jossa puvuilla, liikkeillä ja jopa ilmeillä on kokonaisuutta ajatellen suuri merkitys. Tasapainoinen ohjelma koostuu taitoluistelun peruselementeistä ja muodostelmakuvioista, jotka liitetään toisiinsa siirtymien kautta. Ohjelmaa vaikeuttavat erilaisten vapaaluisteluelementtien lisäksi käsiotteiden, luistelusuuntien ja vauhdin vaihdokset sekä erilaiset koreografiaan kuuluvat liikkeet.

Muodostelmaluistelun tyypillisimpiä peruselementtejä ovat piiri (circle), mylly (wheel), avorivistö (block), läpimeno (intersection), rivi (line) sekä liukusarja (moves in the field). Ohjelmissa voidaan nähdä myös taitoluistelussa tuttuja liikkeitä kuten piruetteja ja liukuja. Joukkueen suoritusta arvioidaan mm. ohjelman sisältämien elementtien vaativuustason, suorituspuhtauden ja laadun perusteella sekä ohjelman osa-alueiden (esim. perusluistelutaito, esitys, sommittelu, koreografia sekä tulkinta) perusteella.

Seniori- ja juniorijoukkueissa on 16 luistelijaa. Muodostelmaluistelu on Suomessa suosittu laji. Maassamme on 124 muodostelmaluistelujoukkuetta ja niissä yhteensä noin 2500 luistelijaa. Huippujoukkueille kertyy harjoitustunteja viikossa keskimäärin 20.

Lehdistön akkreditoituminen http://www.stll.fi/finlandia_cup/press/

Aikataulu:

Pe 29.1.

klo 18.00 junioreiden lyhytohjelma

klo 19.35 senioreiden lyhytohjelma

La 30.1.

klo 15.00 noviisien vapaaohjelma

klo 16.30 junioreiden vapaaohjelma

klo 18.15 senioreiden vapaaohjelma


Lokakuun Sähkäri 10.10.2024
Tuloksia: Yksinluistelun SM-senioreiden ja junioreiden 1. valintakilpailu 7.10.2024