Uutiset
Jenni Vähämaa otti harjoittelussaan aikalisän
Taitoluistelija Jenni Vähämaa on päättänyt ottaa aikalisän harjoittelussaan ja on ilmoittanut, ettei osallistu alkavan syksyn kilpailuihin.
Viime kaudella tekniikkaongelmien kanssa painineen Vähämaan kausi katkesi joulukuussa nilkan nivelsiteiden repeämiseen. Nilkan kuntouduttua Vähämaa aloitti keväällä normaalin harjoittelun, mutta sai huomata paluun karun arjen.
– Motivaatio ja omat tavoitteet tuntuivat olevan paluun jälkeen hukassa. Minusta vain alkoi tuntua, että tarvitsen kunnon aikalisän harjoitteluun ja kilpailemiseen. Kesäharjoitussuunnitelmani menivät uusiksi ja tein valmentajani kanssa päätöksen pitää taukoa harjoittelemisesta heinä-elokuussa.
– Nyt koetan koota ajatuksia omassa pääkopassani ja löytää jälleen urheilemiseen ilon ja sen kipinän, joka minulla on aikaisemmin ollut. Harjoituksiin haluan palata vasta, kun olen siihen henkisesti valmis ja motivoitunut uusiin haasteisiin. Vielä en osaa sanoa koska palaan kilpakentille, en pidä tämän asian kanssa mitään kiirettä, Vähämaa sanoi.
17-vuotias Vähämaa aloitti taitoluistelun 4-vuotiaana. Etelä-Tapiolan lukion toisluokkalainen edustaa Espoon Jäätaitureita ja häntä valmentaa Virpi Horttana. Lahjakkaana urheilijana pidetty Vähämaa voitti vain 15-vuotiaana kansainvälisen Finlandia Trophyn-kilpailun aikuisten sarjassa. Lisäksi hän on sijoittunut kaksi kertaa neljänneksi nuorten MM-kilpailuissa (vuosina 2007, 2008) ja 10:ksi aikuisten EM-kilpailuissa (2008).