Uutiset

Marigold IceUnitylle ja Musketeersille SM-kultaa

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut 6.-7.3.

Marigoldille ja Musketeersille muodostelmaluistelun SM-kultaa

Muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa koettiin lauantaina suuria ilon ja pettymyksen hetkiä. SM-mitalien lisäksi jaossa oli kaksi paikkaa huhtikuussa luisteltaviin Zagrebin MM-kisoihin. Suomen mestariksi ja toisen MM-paikan lunasti itselleen Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity. Joukkue voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman ja keräsi kokonaispisteet 222,27. SM-hopealle luisteli Team Unique (Helsingfors Skridskoklubb). Muutaman vuoden tauon jälkeen joukkue lunasti itselleen MM-kisapaikan. Kolmanneksi jäi viime vuoden maailmanmestarijoukkue Rockettes (Helsingin Taitoluisteluklubi). Rockettesille kolmas sija merkitsi putoamista MM-kisoista.

Marigold voitti sekä lyhytohjelman että vapaaohjelman. Lauantain Pandoran lipas -ohjelman joukkue luisteli vahvalla latauksella.

– Tytöistä näkyi tänään päättäväisyys. Emme lähteneet kilpailuun pakkomeiningillä, vaan tavoitteemme oli esittää se mitä osaamme. Teimme molempina päivinä kauden toistaiseksi parhaat ohjelmamme, valmentaja Anu Oksanen sanoi.

MM-kisoista joukkue lähtee hakemaan muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen kultaa. Joukkue on voittanut maailmanmestaruuden vuosina 2002, 2004 ja 2006. Viime vuonna sijoitus oli neljäs.

Hopealle sijoittunut Team Unique iloitsi SM-hopeastaan, sillä se takasi joukkueelle MM-edustuspaikan. Joukkueelta puuttuu vielä MM-mitali, joten toinen sija SM-kilpailuissa avasi mahdollisuuden sen tavoittelemiseen. Viime vuonna Team Uniquen kohtalo oli pudota kisakoneesta.

– Olen todella iloinen, että saavutimme MM-paikan. Huomasin, että tyttöjä jännitti tänään, sillä ohjelmassa oli monta pientä horjahdusta. SM-kilpailut ovat aina hirveä kilpailu, sillä silloin on aina pakko näyttää päästäkseen loppukauden tavoitteisiin. Meidän on nyt todella helppo lähteä MM-kisoihin hakemaan mitalia, joukkueen valmentaja Mirjami Penttinen sanoi.

Suomen muodostelmaluistelun kivikovasta tasosta kertoo se, että viime vuoden maailmanmestarijoukkue Rockettes putosi MM-kilpailuista. Joukkue ei pystynyt parhaimpaansa vapaaohjelmassaan, jossa se otti mm. yhden virhepisteen kaatumisen takia. Valmentaja Kaisa Niemiselle joukkueen putoaminen MM-kilpailuista oli kova paikka, jota oli heti kilpailun jälkeen vaikea sulattaa.

– Maailman paras joukkue putosi MM-kisoista. Se on sääli. Systeemi vain on niin raaka. Yksi virhe maksoi meidän MM-kisat. Tämä ei ollut meidän vuosi, Nieminen sanoi.

– Tämä oli meille karvas tappio ja suuri pettymys. Nyt lähdemme joukkueen kanssa viettämään aikaa yhdessä ja purkamaan pettymystä, joukkueen kapteeni Tiia Tupala sanoi.

Junioreiden SM-kultaa voitti Anu Oksasen luotsaama Musketeers (Helsingin Luistelijat). Musketeers voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman. SM-hopealle sijoittui Team Fintastic (Helsingin Taitoluisteluklubi) ja pronssille Team Mystique (Helsingfors Skridskoklubb).

Lopputulokset, seniorit:

  1. Marigold IceUnity 222,27 HL

  2. Team Unique 218,24 HSK

  3. Rockettes 214,96 HTK

Lopputulokset, juniorit:

  1. Musketeers 189,51 HL

  2. Team Fintastic 183,11 HTK

  3. Team Mystique 166,27 HSK

  4. Ice Steps 166,00 EVT

  5. Reflections 164,91 ETK

  6. Sun City Swing 140,05 VG-62

  7. Golden Blades 138,22 Tappara

  8. Stella Polaris 124,32 OLK

  9. Ice Fusion 114,88 KULS

  10. Ice Diamonds 111,64 JYTLS

Lisätietoa: www.hsk.fi

******************

Lyhytohjelma, seniorit:

1. Marigold IceUnity HL 80,74
2. Team Unique HSK 79,20
3. Rockettes HTK 78,87

Muodostelmaluistelun SM-kilpailujen lyhytohjelma oli osoitus seniorijoukkueiden tasaisuudesta. Korkeimmat pisteet 80,74 keräsi Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity. Anu Oksasen luotsaama joukkue luisteli ohjelmansa itsevarmasti ja rennosti. Myös koreografiasta joukkue palkittiin korkeilla pisteillä.

– Olen tyytyväinen. Helpon ja rauhallisen tuntuinen ja hyvällä rutiinilla sekä fiiliksellä vedetty ohjelma, Anu Oksanen sanoi.

Lyhytohjelmassa toiseksi sijoittui HSK:n Team Unique, joka otti yhden pisteen vähennyksen aivan lopussa tapahtuneen kaatumisen takia. Joukkue luisteli muutoin hyvän ohjelman ja keräsi pisteet 79,20.

Viime vuoden maailmanmestarijoukkue HTK:n Rockettes on kolmantena pistein 78,87.

Huominen vapaaohjelma ratkaisee lopulliset sijoitukset ja SM-mitalien värit. Lopputulokset ratkaisevat myös edustajat huhtikuussa luisteltaviin MM-kilpailuihin.

Junioreiden kilpailua johtaa HL:n Musketeers ennen Team Mystiqueta ja Team Fintasticia.

Lyhytohjelma, juniorit:

1.Musketeers 69,37 HL
2.Team Mystique 65,90 HSK
3.Team Fintastic 63,52 HTK
4.Reflections 62,95 ETK
5.Ice Steps 62,66 EVT
6.Sun City Swing 55,60 VG-62
7.Golden Blades 51,99 Tappara
8.Stella Polaris 44,97 OLK
9.Ice Fusion 44,29 KULS
10.Ice Diamonds 42,94 JYTLS

Lisätietoa www.hsk.fi

Tulokset: http://www.hsk.fi/sm-kilpailu/tulokset/
tai STLL:n tulossivut: http://www.figureskatingresults.fi/results/0809/MLSM2009/index.htm


Maajoukkue kaudelle 2024–2025 nimetty 16.4.2024
Vuoden 2024 OKM:n seuratuet myönnetty 12.4.2024