25.2.2012

Finettesille SM-kultaa. Kuva Sari Niskanen
Team Dynamiquelle SM-hopeaa. Kuva Sari Niskanen
Starlights SM-pronssille. Kuva Sari Niskanen

Espoossa käytävien muodostelmaluistelun SM-kilpailuiden lyhytohjelman johdossa on Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettes pistein 72,96. Niskaan hengittää vain 1,92 pisteen erolla Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity. Team Unique on kolmantena 65,63.

 

Rockettes onnistui lyhytohjelmassaan paremmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. SM-kilpailuissa onnistuminen ratkaisee edustuspaikat myös huhtikuisiin MM-kilpailuihin Göteborgiin, jonne Suomi saa lähettää vain kaksi joukkuetta. Maailmanmestari Rockettesille onnistuminen tuli oikeaan saumaan, sillä joukkue on luistellut epätavallisen rikkonaisen alkukauden. Se on löytänyt itsensä molemmista kotimaisista valintakilpailuista sijalta kolme, Marigold IceUnityn ja Team Uniquen jälkeen.

 

-          Tämä oli ehdottomasti kauden paras lyhytohjelmamme. Se vain onnistui elementti elementiltä. Siinä oli luistelun lisäksi tänään mukana kaivattua showta ja lisäksi hyvä tunnelma. Olemme tehneet valtavasti töitä ohjelman eteen ja sitä onkin hiottu sekunti sekunnilta. Se näkyi tänään, Nieminen iloitsi.

Marigold IceUnity onnistui niin ikään lyhytohjelmassaan, vaikka valmentaja Anu Oksasen tarkka silmä huomasikin muutamassa kohtaa pientä horjumista. Joukkueen lyhytohjelma oli yksi sen kauden parhaista.

 

-          Olen tyytyväinen ohjelmaan tänään. Huomiseen vapaaohjelmaan lähdemme kuitenkin voitto ja sitä kautta MM-paikan varmistaminen mielessämme. Vapaaohjelma on ollut meille tällä kaudella se vahvempi ohjelma, joten lähdemme huomenna tykittämään perussuoritusta, Oksanen sanoi.

Helsingfors Skridskoklubbia edustava Team Unique ei yltänyt lyhytohjelmassaan parhaalle tasolleen. Ohjelmaan mahtui muutamia pieniä epätarkkuuksia, jotka maksoivat joukkueelle melkoisen pistekaulan Rockettesiin ja Marigold IceUnityyn nähden. Vaikka esittämisen osa-aluepisteissä kaikki kolme joukkuetta olivatkin lauantaina hyvin samantasoiset, jäi Team Unique tällä kertaa kilpakumppaneilleen teknisissä pisteissä.

 

-          Vaikka tämä ei ollut paras ohjelmamme, oli se silti hieno ohjelma, jossa lyriikka säilyi loppuun saakka. Tytöt olivat rauhallisia, eikä liika jännittäminen haitannut suoritusta. Virheitä sinne silti mahtui, valmentaja Mirjami Penttinen sanoi.

Espoo Revolutions on kilpailussa neljäntenä ja Tampereen GoldenBlades viidentenä.

 

Junioreiden eli alle 19-vuotiaiden sarjan johdossa on Anu Oksasen luotsaama Musketeers (HL) pistein 52,56. Joukkue luisteli ohjelmansa ”Join the family business” vauhdikkaasti ja sujuvasti. Äärimmäisen tasaväkisen kilpailun kakkosena on Team Fintastic (HTK) vain 0,39 pistettä Musketeersia jäljessä. Kolmantena on Team Mystique (HSK) pistein 51,88. Vapaaohjelmat luistellaan sunnuntaina, jolloin seniorisarjassa ratkeavat myös MM-edustukset.

 

Noviisisarjan eli alle 15-vuotiaiden Suomen mestaruus ratkesi jo lauantaina, sillä sarjassa kilpaillaan vain vapaaohjelmassa.  Mestariksi luisteli varmalla suorituksella Kaisa Niemisen valmentama Finettes (HTK) pistein 60,19. Joukkue uusi viimevuotisen mestaruutensa. SM-hopeaa nappasi Team Dynamique (HSK) 54,15 ja pronssia Starlights (HL) 53,95.

 

Senioreiden lyhytohjelmien tulokset:

http://www.figureskatingresults.fi/results/1112/MLSM12/CAT003RS.HTM

 

Junioreiden lyhytohjelmien tulokset:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1112/MLSM12/CAT002RS.HTM


Noviisit, lopputulokset:

1. Finettes HTK 60.19

2.Team Dynamique HSK 54.15

3. Starlights HL 53.95

4. Dream Steps EVT 49.12

5. Valley Bay Synchro ESJT 45.79

6. Aurora Borealis OLK 44.02

7. Blue Arrows ETK 42.29

8. Filiae Aboenses TRT 41.59

9. Sun City Synchro VG-62 40.39

10. Blue Diamonds JYTLS 39.12

11. CrystalBlades TAPTL 36.85

12.  Chicas del Amor RJT 31.89

 

Sivuston tekninen toteutus Avoine Oy

© 2005-2014 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association